Una vida tranquila – Hidasta elämää etelässä

Lensin elokuun puolivälissä poikani kanssa Espanjaan, taskussamme liput vain yhteen suuntaan. Aikomuksenani on palata Suomeen junalla viimeistään ensi kesänä. Haaveenani on jäädä tänne asumaan, mutta koska tiedän, etteivät asiat mene aina kuten toivoisi, eikä elämä missään ole ruusuilla tanssimista, vaan haasteiden voimakkuus voi yllättää, otamme täälläkin vastaan päivän kerrallaan.

Kuva: Pixabay

Uuden blogini nimi viittaakin suurimpaan elämänhaasteeseeni. Suomessa en ole osannut aina noudattaa slow life -filosofiaa. Olen yliyrittänyt ja alisuoriutunut. Vakava raudanpuute  (kts. postaukseni aiheesta) sai minut keväällä onneksi keskittymään olennaiseen, hoitamaan itseäni kuntoon ja karsimaan projekteja. Sen seurauksena sainkin valtavasti aikaan.

 

Uusi rytmi, uudet tavat

 

Espanja ei päälle päin näytä paikalta, jossa rauhallinen elämä olisi mitenkään helppoa. Siestasta ja hitaanoloisesta työrytmistä huolimatta paikalliset tuntuvat olevan aika kiireisiä ja paikoin stressantuneita, tekevät ylipitkiä työpäiviä, juhlivat paljon ja “huutavat” toistensa päälle. Mielikuvissa vaikkapa Costa Rica tai Hawaiji vaikuttaa rauhallisemmalta.

Jotenkin espanjalaiset silti osaavat ottaa rennommin kuin suomalaiset, onhan heidän elinajanodotteensakin noin vuoden enemmän kuin meikäläisten. Vieraan kielen ympäröimänä on mielestäni erityisherkkänäkin helpompaa jättää asioita huomioimatta, mennä vaan, kun ei ymmärrä kaikkea kuitenkaan. Kiinnitän paljon enemmän huomiota visuaalisiin asioihin, ja joku osa aivoistani saa levätä. Toki tahtoisin ymmärtää enemmän.

Suomessa hitaus ja talven synkkyys saa ruumiini ja sieluni niin kohmeeseen, että voin rehellisesti sanoa kärsineeni siellä joka talvi. Suomen talvi passivoi ja masensi minua. Vihdoin onnistuin toteuttamaan haaveeni tinkimättä elämäntyylistäni ja päätin yrittää viettää talveni etelässä. Olen innoissani, vaikka tulevaisuus tuntuu välillä samalta kuin kuva Golden Gatesta väliaikaisasuntoni makkarin seinällä.

 

Kouluun ja töihin

Pääsen harjoitteluun suomalaisten luotsaamaan paikalliseen firmaan Torreviejaan, jossa aloitan 2.9. Homman päätyttyä jatkan muissa töissä, omissa projekteissa, tai jos asiat eivät suju, palaamme Suomeen. Sain juuri kustannussopimuksen, joten olen toiveikas kirjailijanurankin suhteen.

Lapseni on menossa näillä näkymin espanjalaiseen kouluun toiselle luokalle (Suomessa hän olisi mennyt ekaluokalle) ja harjoittelee jo reippaana kaunokirjoitusta, koska luokkatoverit ovat siinä edellä. Koulu on täällä kuulemma suhteellisen vaativaa, ja luokkia joutuu uusimaan herkästi, joten onneksi poikani osaa jo lukea, kirjoittaa ja laskea, ja on kielellisesti lahjakas. Uskon, että hän viihtyy sosiaalisemmissa kuvioissa paremmin kuin elellessämme Suomessa. Lämmöstä hän ei kuitenkaan nauti, vaan kylmästä säästä. Siksikin etenemme pikkuhiljaa tunnustellen.

 

Emme tiedä vielä, mihin kouluun lapsi pääsee, tai minkäkokoisia luokat tulevat olemaan. Koska meillä ei ole täällä autoa, toivon sen tietenkin olevan lähikoulumme, joka on uusi ja hyvämaineinen. Tämä tietämättömyys ja lapsenkin rauhoittelu vaatii kyllä hermoja, mutta jotenkin sitä on helpompi kestää täällä kuin vielä kuukausi sitten monen tuhannen kilometrin päässä. Koulupaikat on jaettu jo alkukesästä. Koska olen autoton yksinhuoltaja (olemme etusijalla lähikouluun), on tulossa Brexit, ja täällä on koulupakko, en ole kovin huolissani.

Olemme tutustuneet jo pariin suomalaisperheeseen, ja tunnen myös jotenkuten pari espanjalaista ihmistä, mutta aikomukseni on todella opiskella kieltä ja tulla tutustumaan muihinkin natiiveihin. (Toisiksi suurin haasteeni.) Torrevieja on ilokseni erittäin multikultturelli, joten varmasti myös muunmaalaisia ystäviä tulemme pidempään viipyessä löytämään. Tämä on teema, jossa tarvitsen kärsivällisyyttä. Kuitenkin Suomessa aikuisena ystävyyksien ylläpito tuntui välillä täydeltä työltä, jota oli jotenkin vaikeaa hoitaa välimatkojen, introverttikulttuurin ja ihan jopa sääolosuhteiden vuoksi (vertauskohtinani lähinnä opiskelijaelämä, sekä saksalainen ja itävaltalainen kulttuuri / – ilmasto).

Elokuu Torreviejassa on vilkas ja turistientäyteinen. Ulkomaalaisten lisäksi espanjalaiset kokoontuvat sankoin joukoin Costa Blancan rannoille, jotka ovat lähes pelkkää aurinkovarjoa aina iltaan asti. Auringonlasku onkin paras hetki pulahtaa lämpimään mereen, sen totesin lauantai-iltana (kts. kuva). Lämpimässä hämärässä tunnelma on huumaava. Odotan kovasti syyskuuta, kun kadut ja rannat rauhoittuvat, vaikka lämpöä riittää yleensä marraskuun alkuun asti. Elokuu on kuumin kuukausi ja tämä elokuu erityisen kuuma, mutta onneksi saavuimme vasta mittarin laskettua alle 40.

Playa del Cura 17.8.2019. Kuva: Sara Tammentie

Mielenkiinnolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minulla on erilaisia haaveita elämän suhteen Espanjassa, mutta kesät haluan toistaiseksi viettää Suomessa. Olisi mahtavaa löytää samanmielisiä ihmisiä kehittämään esimerkiksi vaihtotalousyhteisöä, jossa vanhukset ja lapsiperheet eivät täälläkään joutuisi koskaan jäämään täysin yksin. Tervetuloa mukaan matkaani kohti unelmia. <3

Hasta luego!

One Comment

  • Katja Hyry-Heikkilä

    Mahtava irtiotto, ymmärrän täysin miksi lähditte. Itsekin kaipaan sosiaalisempaa kulttuuria. Toibon, että työt lähtevät rullaamaan. Tuo kiertotalousjärjestelmä yhteisöllisyyksineen kuulosti ihanalta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *