Una vida tranquila – Hidasta elämää etelässä, osa 3/3: Takaisin kotiin

Suunnitelma muuttui, niinkuin suunnitelmilla on joskus tapana… Palaammekin jo lokakuussa Suomeen. Ajatukseni oli viipyä Espanjassa juuri niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä. Kaavailin ensi kesälle hidasta reiliä Euroopan halki. Arkeen kiinni pääseminen uudessa maassa ei autottomana yksinhuoltajana, ilman residenciaa ollut mitenkään helppoa, mutta muutamassa viikossa pääsimme jähmeästi alkuun. Saimme jopa tietää, mihin kouluun Leevin oli määrä mennä. Tulvien vuoksi hän ei ehtinyt aloittaa koulua. Päätinkin, että palaamme nyt.

Espanjaan muuttaville vinkiksi, että suosituille alueille kannattaa muuttaa Suomesta jo hyvissä ajoin keväällä, jolloin koulupaikkoja virallisesti haetaan. Lapsi voi olla syksyyn asti kotikoulussa ja arki rullaa suunnitellusti. Toki tuo vaatii säästöjä tai hyvää hoitajaa lapsille, jos ei pysty tekemään holhottaviensa kanssa etätöitä. Itse en halunnut laittaa lasta skandikouluun rahan, mutta myös muiden syiden vuoksi: kunnallisessa koulussa poika olisi takuuvarmasti ystävystynyt espanjalaisten lasten kanssa, oppinut kielen ja nauttinut erilaisesta sosiaalisuudesta kuin mihin Suomessa on totuttu.

(Niin, tulvista pari sanaa: Aivan lähialueemme säästyivät myrskyn keskuksilta ja siten suurilta ongelmilta, mutta muuten “kylmä pisara” teki aivan järkyttävää tuhoa seudun surkeille asuinrakenteille, – infroille ja viemäröimättömille kaupungeille. Ainakin seitsemän kuoli ja tuhannet menettivät kaiken. Keräsimme kortemme kekoon ja lahjoitimme paljon tavaraa tulvien uhreille. Monet (lähinnä nuoret ja espanjalaiset) kävivät siivoamassa tuhojen jälkiä ja itsekin tarjouduin apuun ja olisin mennyt lähikylään lajittelemaan lahjoitustavaroita, jos olisin ajoissa saanut selville mihin mennä. Tulvat olivat pahimmat lähiseuduilla 140 vuoteen, kts. esim. youtubesta hakusanoilla fuerza vega baja, gota fría septiembre 2019 jne.)

Yksi suuri syy palaamisellemme on asuinpaikkamme… uskon, että viihtyisin esim Alicantessa (joka on kauniimpi, espanjalaisempi ja siellä on toimiva joukkoliikenne) paremmin, tai missä tahansa välimeren pueblossa (pikkukylässä / kaupunkien vanhoissa osissa). Minulla ei ollut kuitenkaan muualla tiedossa töitä, eikä resursseja muuttaa ja aloittaa uudestaan alusta. Viihtyisin kuitenkin paikallisten keskuudessa, niin on aina ollut.  Täällä Orihuela Costan mäellä nukkumalähiössä suurin osa asukkaista on brittieläkeläisiä. Todella suuri määrä asunnoista on edelleen tyhjillään. Monissa käydään vain viikko-pari vuodessa. Suomalaisilla on kädet täynnä töitä ja yksinäisyyden tunteet alkoivat käydä tutuksi.

Toinen, yhtä suuri syy on vapauden kaipuu. Suomessa suomalaisen yksinhuoltajan on kuitenkin helpompi elää: lapsen voi päästää ulos yksin tai kavereiden kanssa, on seuraa ja tukea, ja kun osaa kielen, tarvitsemiaan palveluita ja seuraakin on helpompi löytää. Toki sosiaaliset luonteemme olisivat enemmän ystäviä ennen pitkää hankkineet. Mutta kaikella on puolensa ja puolensa.

Autottomuus ja toisaalta se, etten halua ajaa täällä autoa, alkoi myös riepoa: Olisin hyvin tyytyväinen kevyen- ja  julkisen liikenteen käyttäjä, jos pyörätieverkosto, ylipäätään infra ja julkisten toimivuus olisi parempi. Olimme jo yhdessä kolarissa ja parissa viime hetkellä jarrutus -tilanteessa, jollaisista saan kunnon stressireaktion vatsaani. Näille tilanteille emme kyytiläisinä voi yhtään mitään. Onneksi bussikuskit ovat olleet rauhallisia tyyppejä (ei niinkuin viime reissulla, kun yksi pysähtyi keskelle liikenneympyrää raivoamaan tuntemattomalle naiselle)…

Olen siis päätökseeni enemmän kuin tyytyväinen, vaikka myös vähän pettynyt siihen, etten ehtinyt opiskella espanjaa ja tutustua paikallisiin… täällä se olisi ollut asteen helpompaa kuin vielä turistintäyteisemmällä aurinkorannikolla. Uskon, että sellaiseen on kuitenkin parempiakin paikkoja.

Interrail lokakuussa on erityisherkälle ihmiselle varmasti miellyttävämpi kokemus, kuin high season -ruuhkassa heinäkuussa. Olenkin odottanut matkaamme paljon enemmän kuin mitään aiempaa! Reilistämme voit lukea facebook-sivulta Juna, poika ja äiti – hitaasti reilaten kotiin. Ihanaa päästä vihdoinkin toteuttamaan pitkäaikainen unelma. Aion myös kirjoittaa kirjan slow travel -reilaamisesta lapsiperhenäkökulmasta. Pysähtelemme matkallamme mm. Cittaslow-paikkakuntia katsastellen.

Suomessa aion joka tapauksessa panostaa hitaaseen arkeen ja kestävämpään tulevaisuuden suunnitteluun. Itseni tuntien en halua vannoa pysyväni aloillani, mutta olen jo pitkään haaveillut löytäväni paikan, jota kutsua kodiksi niin, että myös sydän tuntisi samoin. Ennen kaikkea kuljen edelleen sinne, minne sydän tahtoo ja teen sitä, mitä sydän kaipaa.

Eenmmän kuvia voit katsastella facebookin puolelta: tässä Tapasdaystä ja tässä Alicanten päiväretkeltä. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *