Una vida tranquila – Hidasta elämää etelässä, osa 2: Jännittäviä aikoja

Terveisiä Espanjasta!

Eletään jännittäviä aikoja, koska maanantaina alkoi peruskoululaisten kouluvuosi. Leevillä vielä ei, sillä emme olleet mukana viime kevään ilmoittautumisissa, eikä koululta ole vieläkään soitettu. Viime perjantaihin mennessä luvattiin soittaa, mutta mitään ei ole kuulunut, vaikka ollaan jätetty viestejä. Toivoin lähikoulua, niin olisin säästynyt enemmiltä selvittelyiltä ja pidemmältä pyörämatkalta. Unohdin mainita hakemuksessa autottomuuteni (täällä tuntuu olevan itsestäänselvää, että kaikilla on auto, lommoinen sellainen).  Leevi on nyt saanut kuitenkin paikan kauempana olevasta koulusta, johon on meiltä noin 15 minuutin pyöräilymatka. Huonolla säällä voi olla haastavaa päästä kouluun muutoin kuin taksilla. Tiistai-illalle saimme ajan kouluuntulo-terveystarkastukseen, joka sekin piti hoitaa ennen kuin voi aloittaa koulun. Lisäksi mukana pitää olla kasa erilaisia todistuksia passikuvineen.

Aloitin viikko sitten työharjoittelun ja vaihdan työpaikkaa kuun vaihteessa. Kerron työasioista lisää myöhemmin. Nyt jännittää eniten sää: keskiviikosta sunnuntaihin povattiin yhteensä jopa 500 litraa vettä neliömetrille. Torstaille ja perjantaille annettiin (korkean tason) punainen varoitus, koulut on suljettu ja ulkona liikkumista kehotetaan välttämään. (Pienet) Tornadotkaan eivät ole poissuljettuja. Kukaan ei voi tietää, osuuko myrsky kohdalle vai säästymmekö pahimmilta ongelmilta. Viimeksi lähistöllä tuli mm. kämmenen kokoisia rakeita. Madridissa ja viimeksi Mallorcalla tilanne on ollut paljon pahempi. Usein myrsky saattaa iskeä jollekin rannikkopaikkakunnalle lujempaa ja muut pääsevät vähemmällä. Illalla täälläkin alkoi sataa.

Miten elää hitaasti myrskyn keskellä?

Kuten hieman sivusin viime postauksessani, hidas elämä ja Espanja ei ole ehkä helpoin mahdollinen kombo… Olen nähnyt ja kuullut yhdeltä jos toiseltakin, että on tultu tänne pakoon oravanpyörää ja löydetty itsensä vähän erilaisesta, jopa hurjemmasta oravanpyörästä. Toisaalta erimaalaiset eläkeläiset elävät täällä hyvinkin leppoisaa elämää kaikessa rauhassa. Olen varautunut siihen, että jos onnistun elämään niin kuin toivon, kaikki eivät välttämättä iloitse puolestani. Mutta niinhän se olisi Suomessakin!

Hitaaseen elämänasenteeseen saa täällä kyllä treeniä nimenomaan kärsivällisyyden harjoittamisen kautta – toisaalta on oltava todella spontaani aina kun tilaisuus sattuu kohdalle, bussi myöhästyy, tai suunnitelmat esimerkiksi sään vuoksi muuttuu, ja sellainen ei ihan kaikille sovi. Tarvitaan sopeutumiskykyä, jota minulla onneksi on. En edelleenkään allekirjoita entisen työkaverini väittämää, että minulla on ”lehmän hermot”, mutta sellaisia on saanut täällä kyllä ainakin etsiä monenlaisissa tilanteissa…

Leeville alku oli hankalaa: Kuumuus tuntui olevan aivan liikaa, Suomeen oli ikävä, ja ahdas ja epäkäytännöllinen asunto homeenhajuisessa (täällä yleistä, muttei niin vaarallista) talossa oli raskasta. Poika oli surullinen, kun ei ollut vielä kavereita, vaikka aika pian tutustuttiinkin suomalaisiin. Onneksi pian alkoi helpottaa ja saimme monenlaista apua. Espanjalaiset lapset ottavat ihanasti kontaktia ja ulkosuomalaiset ovat tottuneet leikkimään kaikenikäisten kanssa. Ja nyt Leevi kestää kuumuuttakin jo paremmin kuin minä!

Reilu viikko sitten saimme Suomesta vieraaksi hoitajan Leeville, jotta voisin aloittaa työt. Valitettavasti hän ei oikein sopeutunut ja joutui palaamaan Suomeen kesken kaiken. Vieras vaati myös huomattavasti enemmän ohjelmaa, tukea ja huomiota, kuin mihin olin varautunut. Olemme olleet aika poikki kaikista koettelemuksista ja energiani on tuntunut välillä valuvan tyhjiin. Itkuilta ja räjähtäviltä kiukuilta ei todellakaan ole säästytty. Sekin sekoitti ennestään pakkaa, kun muutto uuteen asuntoon ja kuntaan sattui samaan aikaan hoitajan saapumisen kanssa. (Meillä oli pieni loma-asunto Torreviejan keskustassa varattuna pitkäaikaisasunnon vapautumisen odotusajaksi.) Onneksi aurinko tuntuu lataavan akut taas nopeasti entiselleen.

Historiallisen Cartagenan rauhallinen sunnuntaipäivä
Kaunis Cartagenan keskusta

Tapahtumia ja tekemistä

Ennen muuttoa saimme hankittua pyörät ja kävimme katsomassa pinkkiä suolalaguunia, joka oli suosittu kylpemispaikka ennen kuin suolantuotantoaltaan veteen kajoamista alettiin kunnolla valvoa ja siitä sakottaa. Torreviejassa asuessamme siellä järjestettiin myös suuren pyöräilykilpailun Espanjan ympäriajon La Vueltan avajaiset ja aika-ajot. Taivaalla pörräsi koptereita kuvaamassa ja kaupunki näytti parastaan. Olin ihmetellytkin, miten kaupungissa oli niin paljon siistimpää, kuin pari vuotta aikaisemmin ollessamme Operaatio Nikkenakke -roskienkeruumatkalla. Saa nähdä pysyykö uuden kaupunginjohdon linja, vai oliko puhtaus vain kasvojenkohotus kansainvälisiä tv-kanavia varten.

Leevi jalkautuu tutkimaan, löytyykö hiekasta tumppeja. (Julisteessa kielletään heittelemästä niitä rannalle). Orihuela Costa.

Keskustassa asuminen oli kätevää, kun joka paikkaan oli helpompi kulkea. Tivolissa tuli käytyä liiankin monta kertaa, ilmainen suolamuseo kalastajakylän pienoismalleineen kiinnosti toistamiseen. Kaupoissa oli valinnanvaraa. En silti haluaisi elää jatkuvasti hälyssä ja pakokaasussa. Nyt asumme aivan Torreviejan rajalla, Orihuela Costan puolella (eri kunta siis) mukavasti mäen päällä, 2,5 km meren rannasta.

Hartaasti odotettu pyörä vei pinkille suolalajärvelle. Horisontissa suolakasat.

Juurettoman koti-ikävä

Olemme muuttaneet aika monta kertaa elämämme aikana. En ole oikein juurtunut mihinkään, vaikka haluaisin. En vielä tiedä, tuleeko täälläkään sellaista oloa, että tämä on SE paikka, minun paikkani – ainakaan vielä en ole rakastunut tulisesti mihinkään. Autottomuus rajoittaa ja hidastaa nopeaan nautintoon tottuneen pohjoismaalaisen elämää. Asioiden junnaus ottaa pannuun, vaikka tiedän olevani etuoikeutettu eu-kansalainen. Mutta hidastamistahan juuri halusin! Arvostan Suomen monin paikoin upeasti toimivaa joukkoliikennettä paljon enemmän kuin aikoihin, mutta otan haasteen vastaan: Yritän pyöräillä joka aamu töihin, kohta vielä puoli tuntia pidemmän matkan kuin aiemmin, ja olla iloinen saamastani hyötyliikunnasta. Suomessa kroppani huutaisi vastaan. Raudanpuutteisena nappasin siellä flunssan toisensa jälkeen. Täällä kuitenkin pelottaa, miten kaikki tulee sujumaan ja iskeekö vielä pahempi Suomi-ikävä. Toivotaan väheneviä myrskyjä niin henkisille kuin fyysisillekin mainingeille!

Mitä on ikävä Suomesta:

  • Sitä, että lapsi voi liikkua ulkona turvallisesti yksin. Voi päästää pojan pyöräilemään lähipuistoon yksin tai käymään omatoimisesti kaupassa. Täällä jos tekisin niin, soittaisivat poliisi ja sossuntädit nopeasti ovikelloa (jos ei lasta olisi pahimmassa tapauksessa siepattu sitä ennen).
  • Liikennettä!!! Kyllä, jopa pääkaupungin ja ”hullujen autoilijoiden paratiisin” Järvenpään liikennejärjestelyjä on ikävä. Liikennekulttuuriakin jonkin verran, mutta etenkin sitä, että liikenneympyröissä ei yksinkertaisesti voi ajaa väärältä kaistalta ulos ilman, että oikea reitti on selkeästi merkitty. Espanja on täynnä liikenneympyröitä, ja lähes jokaisesta jatkuu kaksi kaistaa ilman merkintöjä. Suuri osa autoilijoista ei tiedä, että sisäkaistalaisen on väistettävä ulkokaistalaista, ja loput eivät välitä, vaan mennään isomman oikeudella, joten onnettomuuksia on päivittäin lukuisia. Lisäksi on ikävä pyöräteitä ja kevyen liikenteen tieverkostoa!
  • Pidemmälle vietyjä kierrätysjärjestelmiä. Täällä toki saattaa löytää upouuden uimalelun tai lähes käyttämättömiä vaatteita roskiksen vierestä, mutta ei yleensä juuri silloin, kun olisi tarvetta. Kirppikset ovat pieniä ja harvassa.
  • Muutamaa muuta asiaa, jotka ovat toistaiseksi vähäpätöisiä. 😊
Espanjalaista kierrätystä, Torrevieja

Täällä olen kiitollinen:

  • Auringolle, joka vaan jaksaa paistaa, lämmittää ja piristää viikosta toiseen.
  • Ystävällisille ja avuliaille ihmisille, jotka ovat jaksaneet neuvoa ja auttaa uutta tulokasta, ja joita ilman voimani ja osaamiseni ei kerta kaikkiaan olisi riittäneet!
  • Lähes jokaiselle vastaantulijalle sukupuolesta ja iästä riippumatta, joka vastaa hymyyn, tervehtii, saattaa jopa huikata kadun toiselta puolelta: ”komea poika sinulla”, ”olettepa kauniita!”, tai niin kuin yksi pyörätuolissa istunut aurinkoinen papparainen: ”haluaisitko puhelinnumeroni?” jolle nauroimme makeasti ja hyväntahtoisesti molemmat, pappa ja minä.
  • Siitä, että espanjalaisista monet eivät suostu puhumaan englantia, vaan pakottavat yrittämään ymmärtää espanjaa. Toisaalta siitä, että lähes aina tiukan paikan tullen apua saa myös englanniksi tai jopa suomeksi. Toivon, että ehtisin pian alkaa opiskella kieltä toden teolla!
  • Lapsista: espanjalaisten lasten välittömyys on sydämellistä.
  • Siitä, miten lapsiin suhtaudutaan: ylitsepursuavan huomioivasti ja lempeästi.
  • Merestä ja omasta uima-altaasta, joka on auki vuoden ympäri! 😊
La Vueltassa Leevi pääsi poliisitätien suosioon. (Huomaa lahjaksi saatu hieno paita ja lippis)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *