Seikkailunpoikasia: Loppukesän slow travel -matka (tietenkin biokaasulla)

Poikani Leevi oli muutaman päivän hoidossa mummilassa Pohjois-Savon sydämessä. Niinpä tankkasin autoni täyteen biokaasua ja lähdin Turusta Suomen halki hakemaan häntä. Matkalla pysähdyin Jyväskylän, Tampereen ja Kuopion kaasuasemilla täydentämässä tankkia.

Miksi Suomen keuhkot tuhotaan?

Pääsin perille juuri parahiksi rantasaunaan ja iltapalalle. En ole ennen tuntenut suuria tunteita mummilaa kohtaan, mutta tällä kertaa itku nousi kurkkuun. Koko maisema oli raadeltu, kaikki metsät mummilan ympäriltä oli kaadettu. Myös lähin saari oli pistetty matalaksi. Olin toki todistanut tuhoja jo vähän kauempana mummilaa ja kuullut tästäkin asiasta, mutten sisäistänyt sitä, ennen kuin omin silmin näin. Puuttomuus on jo vaikuttanut kasvi- ja eläinkuntaan. Nyt talo on myös paljon suojattomampi rajujen myrskyjen edessä, joita on viime aikoina ollut usein. Viimeinen heitti ukin ja Leevin pihamajan paikoiltaan…

Raadeltua maisemaa Pohjois-Savossa

Rantasaunasta kuitenkin näkyi lähestulkoon yhtä idyllinen järvimaisema kuin ennenkin, jos ei kiinnittänyt huomiota lähimmän saaren surkeaan tilaan. Kahdeksanhenkinen joutsenperhe lipui kaikessa rauhassa laiturin ohi, kun uimme äitini kanssa rannassa.

Virrat ja Tuuri

Huollatin autoa pikkupitäjän pajalla ja jatkoimme matkaa parin yön jälkeen takaisin Pirkanmaan suuntaan. Menimme Virroille viettämään viikonloppua Leevin päiväkotiaikaisen kaverin mummulaan. Luvassa siis lisää ihania iltoja rantasaunassa ja raittiissa ilmassa. Lauantaina päätimme mielenhäiriössä lähteä käymään Tuurin ilmaisessa tivolissa, ja ”kesän viimeisenä” aurinkoisena päivänä moni muu oli ajatellut samoin… Lapset olivat innoissaan, mutta laitteisiin jonottamisessa meni niin kauan, että ilo jäi aika vajaaksi.

Me aikuiset mietimme, mihin kaikkeen muuhun aurinkoisen päivän olisi voinut käyttää bajamajalta haisevan pöllyävän hiekkakentän ja ruotsinlaivameiningin sijaan. Virroilla ainakin olisi lukuisia ihania luontokohteita nähtäväksi. No, ensi kesänä sitten…

Tivolissa ilostutti kuitenkin arvontavoitto sekä tšekkiläissyntyisen kuuluisan ilma-akrobaatin hurja nuorallakävelyesitys. Kyläkaupasta löysin myös välittömästi ja täysin vahingossa puuttuvan bikiniyläosan juuri oikeaa kuppikokoa kolmella eurolla, mikä pelasti loppumatkani. En usko, että olisin löytänyt valtavasta ostosparatiisista (tai -helvetistä, miten sen nyt ottaa) mitään, jos olisin varta vasten etsinyt ja käyttänyt aikaa. Ystäväni varoitteli monien tuotteiden olevan siellä kalliimpia kuin muualla.

Jalasjärvi, Seinäjoki ja Kurikka

Seuraava yösijamme sijaitsi Kristiinankaupungissa. Matkalla pysähdyimme Pirunpesässä, Spede Pasasen rahoituksella kunnostetussa luontokohteessa Jalasjärvellä, sekä alkuperäisellä Juustoportilla, jossa söimme päivällistä. Nettisivuilla oli väärää tietoa juustomaistatuksista, joita ei koronan vuoksi ole pidetty aikoihin.

Maanantaina, makoisten yöunien jälkeen matkasimme ex tempore Seinäjoelle, sillä ilmojen herrat eivät olleet ulkoilijoille suosiollisia. Söimme yllättävän hyvälaatuista buffetruokaa kiinalaisessa ravintolassa nimeltä Shi Quan Shi Mei. Kävimme katsomassa Aalto-kirjastoa lasikokoelmineen ja auton ikkunasta muitakin Aalto-keskuksen rakennuksia. Kirjaston edessä olin saanut huomautuksen (!) pysäköinninvalvojalta, joka oli ilmeisesti käynyt viivottimella mittaamassa autoni etäisyyden suojatiehen. Tai sitten häneltä oli unohtunut viivotin matkasta, enpä ole nimittäin ennen saanut pysäköinnistä tuulilasiin maksutonta huomautusta… Kiitos, parkkipirkko/-paavo.

Olin varannut netistä meille ajan Kurikan ihanaan pieneen uimahalliin nimeltä Molskis. Saavuimme paikalle kylmässä tihkusateessa, jossa tuli ikävä pipoa ja villasukkia. Uimahalli oli pienuudestaan huolimatta monipuolisimpia koskaan kokemiani uimaloita! Vesi oli ihanan lämmintä, ilma silti sopivan raikas. Jumppasin innoissani terapia-altaassa suositun vesijumppanäytön tahdissa Leevin harjoitellessa sukelluksia isossa altaassa. Hallissa oli myös pieni vesiliukumäki, kylmävesiallas, kaksi lasten allasta ja erilaisia vesihierontapisteitä. Saunassa oli todella miellyttävät löylyt. Parin tunnin päästä sade oli tauonnut ja pääsimme vielä katselemaan hieman keskustaa.

Juustoportin salaattiannos

 

Pirunpesän näkötorni

 

Pirunpesään pääsee pakoon mahdollisia helteitä

 

Seinäjoen kirjastossa sadetta pitelemässä

 

Seinäjoen Aalto-kirjastossa voi ottaa rennosti

 

Kurikan viihtyisä keskusta sateenvarjon alta katsottuna

 

Kurikan teinit ajelevat pimpsarinkiä traktorilla 😀

Kristiinankaupunki ja Pori

Kuulun Couchsurfing-yhteisöön, jonka kautta voi pyytää ilmaista ”sohvamajoitusta” kenen tahansa siihen liittyneen luota. Toki tuliaisia on kohteliasta viedä, tai tarjota apuaan vaikkapa pihatöissä. Koronan vuoksi CS-sivusto on lisännyt palveluun pienen kannatusmaksun, jotta se pysyisi pystyssä. Airbnb-hinnat ovat hygieniasäädösten vuoksi kohonneet, joten päätin kysyä yöpaikkaa CS:n kautta. Kristiinankaupungin olin toivonut näkevämme jo reilimatkallamme syksyllä 2019, koska se on Suomen ensimmäinen ja ainoa Cittaslow-kaupunki, eli ”virallisesti leppoisa paikka”. Kristiinankaupungissa vietetään juuri nyt Cittaslow-viikkoa 7.-15.8.2021.

Kristiinankaupunkia

 

Kristiinankaupunkia

Yöpaikkamme Kristiinankaupungissa oli ihastuttava pieni piharakennus kaikilla mukavuuksilla. Saimme nukkua pehmeissä sängyissä ja meille oli jopa lakanat tarjolla, vaikka olimme varautuneet makuupussein. Isäntäperheemme oli erittäin ystävällinen ja mukava pariskunta, jonka lapset olivat jo lentäneet pesästä. Isäntämme näytti meille yhden museoautonsa ja toisen keskeneräisen kunnostusprojektin. Teknisistä asioista kiinnostunut Leevi oli luonnollisesti innoissaan.

Tiistaina suuntasimme Kristiinankaupungin kautta Poriin sukuloimaan. Kävelimme pienen kävelylenkin Kristiinankaupungin keskustassa ja saimme tietää, miksi eräs kuja on nimetty Kissanpiiskaajankujaksi, ja että se on Suomen kapein kaksisuuntainen katu. Ihastelimme suloisen uneliasta puutalomiljöötä ja mieli laukkasi, miten kaupunki lähtisi uuteen nousuun. Jotenkin nuo kadut ja kujat tuntuivat kaipaavan kulkijoita ja monet taloista uutteria kunnostajia. Lebellin kauppiaantalo oli herttainen, monipuolinen ja juuri sopivan kokoinen museo reissuväsymystä potevan äiti-lapsi-parin aamupuhteiksi. Ensi kerralla suuntaamme merimuseoon, ja ehdottomasti Avoimet Portit -tapahtumaan! Lounasravintolamme Kristiinankaupungissa oli pettymys, olisi pitänyt uskoa mm. google-arvosteluja…

Pieni mutta monipuolinen Lebellin kauppiaantalo -museo

 

Kapteeni Starckin talo kaikessa komeudessaan

 

Kristiinankaupungissa on kaksi kaunista kirkkoa. Kuva uudesta kirkosta.

Porissa pysähdyimme kauppatorin laidalle ja kävimme Save&Joy -second hand liikkeessä sekä Lähetystorilla. Molemmat olivat ylihinnoiteltuja, tosin ensimmäisestä olisi voinut löytää jotain päälle pantavaakin… Kun on tottunut Tampereen ja Turun viihtyisiin, tasokkaisiin ja edullisiin kirppareihin, ei tule mieleenkään maksaa liikaa.

Ostimme kaupasta evästä ja ajoimme Kirjurinluotoon. Se olikin muuttunut Leevin elinaikana hurjasti: kaikille oli jotain ja suurin osa ilmaista hupia. Soiva leikkipuisto ilahdutti vauvasta vaariin ja eläinpuiston eläimet olivat ihastuttavan kesyjä ja hellyydenkipeitä. Liikennepuisto oli Leevin mukaan Suomen paras. Porissa liikennepuisto myös jatkaa toimintaansa syysviikonloppuisin, toisin kuin monissa muissa kaupungeissa. Ihanteellisen pitkänäköistä, kun miettii, mihin lapset muuten käyttäisivät vapaa-aikansa!

Lopulta ajelimme kotiin Turkuun väsyneinä, mutta iloisina, täynnä uusia kokemuksia.

Esteetön musiikkileikkipaikka Kirjurinluodossa

 

Kirjurinluodon asukkaita

Vaihto hitaammalle vaihteelle

Hitaassa matkustamisessa parasta on se, että suunnitelmaa voi muuttaa kesken matkan, eikä asioita tarvitse suorittaa. Aikaa on yllin kyllin kirjoittaa vaikka blogia, mutta sitä ei ole pakko tehdä, jolloin kirjoittamisen voi siirtää itselleen sopivaan väliin. Kokemuksista jää aidompi tunnemuisto, kun ei kaikkea katso kännykkäkameran linssin läpi eikä joka hetkeä jaa someen.

Telttojen tai retkiauton kanssa matkustaminen olisi vielä aidommin hidasta matkailua, jolloin ei olisi hetkeäkään kiire: missään ei tarvitsisi olla tiettyyn aikaan vaan voisi matkailla täysin oman sisäisen kellon mukaan. En tosin ole vielä kuullut biokaasulla toimivista matkailuautoista, joten luonnon kannalta karavaanaus ei ole ihannematkailua, ellei hanki matkailuvaunua biokaasulla vedettäväksi… Junalla kulkeminen olisi oma ehdoton lempparini, sitä pitäisi vain eu:n ja valtioiden tukea enemmän, jotta hinnat olisivat kilpailukykyisiä.

Rahaa jää elämiseen (tai vähävaraisen matkustaminen ylipäätään mahdollistuu), kun hyödyntää tuttavien varavuoteita ja couchsurfing-sivustoa. Lisäksi saattaa saada elinikäisiä ystäviä, kuulla mieltä avartavia tarinoita tai oppia uusia juttuja. Tällä kertaa emme jaksaneet olla kovin sosiaalisia iltaisin, mutta sekin on ihan ok! Tällainen armollisempi lomamoodi on hyvä myös ottaa mukaan arkeen, edes jollain tavalla. Vilkkaaseen poikaanikin tarttui taas kerran hieman rauhallisempi olotila maaseudulta. Ehkäpä jonain kesänä voimme viettää kauemminkin samassa paikassa. Kukahan ottaisi meidät kesätöihin maatilalleen vaikkapa hoitamaan eläimiä? 😊

Kaasuautolla luontoystävällisemmin

Jos harkitset biokaasuautoilua, liity facebookin Kaasua tankkiin! -ryhmään ja tutki sivullamme muutaman vuoden takaista Biokaasuenkelit – projektiamme. Jos olet jo hankkinut itsellesi kaasuauton, tilaa Gasumin ja muiden lähitoimijoidesi vikailmoitukset tekstiviestinä kännykkääsi. Kaasuasemilla on bensa-asemia useammin erilaisia häiriötiloja, joten tankkaaminen on sujuvaa, kun tietää onko asema suljettu. Kaasun tankkaaminen on todella helppoa, paljon miellyttävämpää kuin bensiinin!

Kaasumuunnos eli -konversio on ympäristöteko eikä kaasuautosta jää tähteeksi samanlaista ongelmajätettä, kuin sähköautojen akuista. Akkujen tuotantokaan ei ole kestävää kehitystä: Suomen luonnonvarat ovat maailmalla kuumaa kamaa ja kaivoslain löyhyys antaa vallan ulkomaalaisten firmojen ottaa haltuunsa maita kaivoshankkeilleen uhkana muun muassa paikallisten vesistöjen pitkäaikainen pilaantuminen. Koboltin on ennustettu olevan riittämätöntä kaikkeen kysyntään ja sen osuus onkin onneksi laskemassa uusissa akuissa.

”Suomi on ainoa EU-maa, joka tuottaa kobolttia malmista omissa kaivoksissaan. Euroopan ylivoimaisesti suurimmat kobolttivarannot löytyvät Terrafamen kaivoksesta.” (Lähde: ensimmäinen linkki seuraavassa listassa)

Asiaa kaivos- ja akkuaiheista:

https://www.karjalainen.fi/talous/litiumista-tulossa-pullonkaula-sahkoautojen-akkujen-tuotannossa-ladattavien-autojen-ripea-yleistyminen-on-nostanut-akkumetallien-hintoja-voimakkaasti-alkuvuoden-aikana

https://www.hs.fi/visio/art-2000007997794.html

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007867219.html

https://www.talouselama.fi/uutiset/kuinka-puhdas-sahkoauto-oikeasti-on-ja-onko-akussa-yha-kobolttia-autoyritykset-tekevat-parhaansa/1e505d51-027b-4d0f-97ee-54ea1bf35d35

(=maksumuurin takana)

Vanhempia juttuja:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14eae432-6c96-415c-9a2a-5e736cfdb9ca

https://yle.fi/uutiset/3-10692671

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/10/suomalaisia-akku-unelmia-kasikirjoitus

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/10/suomi-haluaa-akkuvalmistuksen-suurvallaksi-hypesta-pitaisi-ottaa-puolet-pois

Biokaasunkin on arvioitu nykyisellään olevan riittämätöntä aivan kaikkien autoilijoiden tarpeisiin. Sitä täydennetään tälläkin hetkellä maakaasulla, joka on fossiilista. Biokaasulla on kuitenkin todella merkittävä rooli ilmastotalkoissa yhdessä muiden ratkaisujen kanssa, jos sen tuotannon laajentamista tuetaan tarpeeksi. Onneksi nykyhallitus on ollut tälle seikalle suosiollinen. Mitä enemmän kaasulaitoksia rakennetaan, sitä laajemmin on osaamista, sitä parempia laitoksia ja asemia tehdään, ja sitä enemmän mm. maatalouden, kotitalouksien ja ruokatalouden jätteitä voidaan hyödyntää. Biokaasu on uusiutuvaa, onhan biojäte arkijärjelläkin ajatellen loputonta.

Kaasuautoilun yleistymisen lieveilmiö

Lähiaikoina on uutisoitu kaasuletkujen repeytymisistä. Ne ovat selvästi lisääntymään päin – olen saanut viime aikoina monta tekstaria aiheesta… Niin voi tapahtua, jos ei letkua irrota autosta liikkeelle lähtiessään. Kaasupiireissä herättää valtavaa ihmetystä, miten kukaan voi unohtaa letkun paikoilleen. (Monessa autossa on irrotettava tulppa, joka kyllä saattaa herkästi unohtua tankkausasemalle.) Ihmeellistä on, ettei kukaan tuhansien tankkaajien ryhmässä tunnusta koskaan todistaneensa letkun repeämistä! Onko asialla siis yksittäiset rattijuopot tai vastaavat maanteiden sankarit? Asemilla ei ole kameravalvontaa, mutta korteilla toimivista laitteista on helppo tarkistaa, kuka on edellinen tankkaaja. Voisiko kyseessä siis olla systemaattinen ilkivalta? Jos kyse ei ole ilkivallasta, auton valmistajien sietäisi tehdä autoihin jokin mekanismi, joka estäisi liikkeellelähdön letkun kanssa…

Matkustatko sinäkin hitaammin? Mitä slow travel sinulle tarkoittaa? Lukisin mielelläni keskustelua aiheesta. 😊

Ps. Jos haluat seurata seikkailujamme, ota facebookissa seurantaan sivumme Seikkailunpoikasia!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *