Seikkailunpoikasia: Irti Maasta

Yhteistyössä: Irti Maasta Oy

Pari viikkoa sitten vietimme ystäväperheen tytön synttäreitä tekemällä kiipeilyreissun Irti Maasta -keskukseen Tampereen Tullintorille. Olimme Leevin kanssa toista kertaa siellä. Edelliskerrasta oli jo sen verran aikaa, että paikka oli pikkuisen muuttunut ja Leevi mahtui jo aikuisten valjaisiin. Puistoon on myös rakennettu erillismaksullinen tunneliseikkailu, joka on avattu uudestaan koronatauon jälkeen heinäkuun alussa.

       

Optimaalinen sijainti ja esimerkillisen hyvä palvelu

Irti Maasta Tampere on lähellä rautatieasemaa. Pitää vain lähteä kulkemaan uudempaa asematunnelia poispäin keskustasta, kävellä s-marketin läpi ja ulos oikealle parkkihalliin, josta pääsee sisään Tullintorin kauppakeskukseen. Puisto on liikekeskuksen toisessa päässä.

Pidän ideasta, jossa urheiluelämykset tuodaan sinne, missä kaupunkilaiset arkena liikkuvat, eikä Irti Maasta -lippujen hinta (16e/h) ole mikään päätähuimaava. Tullintori on muuttunut vuosien saatossa hiljaiseksi paikaksi, mutta se ei menoa haittaa. Puisto oli täynnä kiipeilijöitä, kun aloitimme klo 13.15.

Aluksi kävijöille opastetaan tarkkaan, miten valjaat puetaan, miten ne lukitaan köysiin, ja miten huolehditaan siitä, ettei kukaan jää alastulevan alle. Toki yksi henkilökunnan jäsen on kokoajan lähettyvillä opastamassa kiipeilijöitä. Alussa informaatiota tulee paljon ja nopeasti, mutta neuvoja saa kiipeilyn aikana heti kun tarvitsee.

Välillä köyden kiinnitys vaati hieman keskittymistä, mutta pääosin se oli helppoa. Valjaat napsautetaan tuplalukituksella kiinni köysiin, joissa on automaattivarmistus, eli niiden varaan voi tiputtautua ja leijailla alas kuin höyhen. No… ihan aina olo ei tuntunut kyllä höyheneltä, jos osui alastullessa seinään tai pylvääseen väärällä tavalla. Onneksi törmäysalttiimmat paikat on puistossa pehmustettuja.

Väärällä jalallakin voi ponnistaa korkealle

Minun täytyy myöntää, etten ollut aluksi kovin innokkaalla kiipeilytuulella. Niskojani oli särkenyt viime päivinä niin paljon, että olin joutunut hakeutumaan lääkäriin ja syömään kipulääkkeitä. Helle alkoi tulvia jo korvista, lähinnä asuntomme puutteellisen ilmanvaihdon vuoksi, ja kun Tullintorin kattoikkunoista paahtoi aurinko, ajattelin, että luovutan heti alkuun.

Huono tuuleni hälveni kuitenkin nopeasti, kun keho alkoi erittää endorfiinia kiipeilyn tiimellyksessä. Radoilla voi haastaa itseään kolmella eri vaikeustasolla. Kaikista eniten nautin kisailuista lasten kanssa ajanottoseinällä ja siitä hetkestä, kun uskalsin kivuta ihan loppuun asti, ja tiputtautua… no, laskeuduttuani ensin muutaman askelman, mutta kuitenkin. Lopulta aika tuntuikin loppuvan kesken, eikä niskani vihoitellut enää juurikaan. Tunnin päästä verenkierto oli elpynyt ja mieli iloinen.

Itsensä ylittämisen riemu

Olen ennenkin kiipeillyt ja boulderoinut, myös alpeilla pari kertaa, mutta en ole koskaan varsinaisesti harrastanut kiipeilyä. Minulle on tullut iän myötä yhä enemmän korkeanpaikan kammoa. (En myöskään pidä ahtaista/suljetuista/ruuhkaisista paikoista, eli luolaseikkailu ei ole ehkä ihan minun juttuni.) No, siellä minä nyt kuitenkin taas keikuin korkeammalla kuin olin aluksi uskonut.

Alkuun olin jokseenkin varma, etten uskalla kiivetä kuin sellaiselle korkeudelle, mistä voisi vielä tiputtautua alas ilman köyttäkin. Ja voihan seiniä toki kiivetä alaskin päin. Kohta kuitenkin tajusin haastavani itseäni koko ajan enemmän. Jotain piti vain sulkea pois aistimaailmasta, niin yhä ylemmäs kiipeäminen ja jopa automaattivarmistuksen varaan tiputtautuminen onnistui! Asioiden huomiotta jättäminen on minulle aika haastavaa, kun olen erityisherkkänä tottunut olemaan kokoajan aistit auki ja tietoinen kaikesta ympärilläni…

Vaikeinta oli uskaltaa hypätä tyhjän päälle, ja itseltäni se onnistui vain kiljaisemalla. Taisin olla ainoa, joka kiljahteli, mutta onneksi lapseni ei vielä ihan hirveästi häpeä äitiään… 😀

Pienet on vikkeliä

Vihreä pylväsrata oli kaikista pelottavin minulle, enkä päässyt yhtä pitkälle kuin Leevi. Monet lapset uskalsivat mennä sitä ylös asti. Jopa heistä pienimmät ja isoimmat! Pienille välimatkat ovat pidempiä ja vaikeampia ylittää, kun taas isojen alla pylväät huojuvat voimakkaammin.

Irti Maasta -puistossa kiipeily sopii kenelle tahansa 15-150 kiloiselle, jolla ei ole suuria terveysongelmia. (Kuten todettu, kiipeily saattaa jopa auttaa niskavaivoihin.) Ikä- tai pituusrajoituksia ei ole. Alle 10-vuotiaalla tulee olla täysi-ikäinen valvoja mukana. Mukaan tarvitaan vain sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja puhdaspohjaiset kengät. Niin ja virallisella opiskelijakortilla saa 30% alennuksen lipusta (paikan päällä korttia näyttämällä)! Tänne tulemme varmasti yhä uudestaan.

 

Kuvat: Juha Kokko

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *