• Olipa kerran äänikirja

    Sain huhtikuun lopulla idean. Ja se pyrähtikin saman tien käsistä! Olin juuri saanut valmiiksi Herkän ihon alle -esikoiskirjani, ja keksin, että siitä voisi tehdä myös äänikirjan, jossa jokaisen tarinan lukee eri näyttelijä. En ehtinyt kovin montaa kertaa ajatella, kuinka hullu ideani olisi, kun alkoi jo tapahtua…

    Kyselin sosiaalisen median avulla vinkkejä, ja jopa äänikirjoja itse lukenut näyttelijäystäväni soitti minulle heti vahingossa! Pyysin Järvenpään Teatterin ja tamperelaisten harrastajanäyttelijätuttavieni kautta lukijoita talkoisiin, ja kohta minulla olikin kasassa 10 näyttelijää, joista osa on jopa ammattinäyttelijöitä. Wau! Samalla piti keksiä tilat ja laitteet, ja koska tekninen osaamiseni ei ole kummoinen, kysyin yhteistyökumppaniksi paikallista Keuda -ammattioppilaitosta.

    Keuda tarjosikin minulle tarvittavan yhteistyön, ja pääsin toteuttamaan visioni. Lisätöitä teettäneet tekniset ja muut minusta ja näyttelijöistäni riippumattomat seikat tekivät työskentelystä hieman haastavaa ja erittäin intensiivistä, sekä työtahdista tiukan, mutta saimme kuin saimmekin kirjan kokoon toukokuun aikana! Enää pienienpieni loppuhionta, ja kirja on valmis julkaistavaksi.

    Nyt olo on aika epätodellinen. En ollut ajatellut, että minulla on ennen kesää takataskussa myös äänikirja, rutkasti ohjaus-, äänityö- ja editointikokemusta, ja että ylipäätään enää elämässäni teen äänihommia, kun ne omien ammattiopintojeni jälkeen jätin.

    Samaan aikaan sain pari näkyvää avustajan roolia tv:ssä, ja minulle ehdotettiin eräältä taholta, että voisin alkaa tekemään myös muunlaisia ohjaushommia. Minäkö, ilman alan koulutusta!?! Taas ajattelin, että wau! Miksi en ole ennen uskonut itseeni? Nyt uskon! Ja elämäni on jännittävämpää ja innostavampaa, kuin koskaan ennen! ?

    Pysy kuulolla, niin saat tuoreimman tiedon äänikirjan julkaisusta!

     

     

  • Tervetuloa

    Tervetuloa Ronjan blogin pariin!

    Ronjamedia syntyi tarpeesta tehdä, mitä itse haluan. Tahdon olla avuksi ihmisille, luonnolle ja itselleni. Ensimmäiseksi halusin julkaista kirjan. Vaihtoehtoja vertailtuani päätinkin kustantaa sen itse. Herkän ihon alle on kokoelma erityisherkkien elämäntarinoita, ja se julkaistaan e-kirjana keväällä 2018. Sen jälkeen kirjaa voi alkaa ennakkotilata myös painettuna versiona. (- Eli kirja painetaan, kun tietty määrä tilauksia on kasassa).

    Aloittavana yksinyrittäjänä, pienen lapsen varattomana yksinhuoltajaäitinä saa käyttää mielikuvitusta saadakseen asioita etenemään. Lyötyäni päätäni jonkin aikaa seinään wordpressin kanssa, tajusin pyytää apua alan oppilaitoksilta, ja lopulta sainkin datanomiopiskelija Mikko Rautavirran Keudalta tekemään minulle nämä hienot sivut!

    Ihana graafikkoystäväni Maisa Mutanen teki firmalleni tyylikkään logon. Itse olen käyttänyt viime ajat ensimmäisen julkaistavan, erityisherkkien ihmisten elämäntarinoita esittelevän kirjani viimeistelyssä yhdessä mahtavan freelancer-kustannustoimittajan Anu Karangon kanssa.

    Monenlaista mutkaa on tullut matkaan yritykseni alkuun saattamisessa, mutta esteet on tehty voitettaviksi. Aikataulujen venymiseen alan olla jo liiankin tottunut, mutta ”parempi myöhään, kuin ei milloinkaan” on jo jonkin aikaa ollut mottoni. Joku välkky kehotti minua vastaamaan kyselijöille: ”Tämä projekti on niin kuin länsimetro”, eli aivan varmasti valmistuu, ennemmin tai myöhemmin!

    Kirjan valmistuttua sainkin idean tehdä siitä myös äänikirjaa. Jo seuraavana päivänä minulla oli suurin osa näyttelijöistä kasassa, ja taas sain yhteistyökumppaniksi Keudan, jonka tiloissa ja välineillä työskentelemme.

    Palan halusta kertoa myös muista ideoistani ja tulevista projekteistani, mutta koska yritän opetella keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, pidän teitä vielä jännityksessä…

    Kiva, kun olet seuraamassa Ronjamediaa – pysyhän kuulolla! 🙂