• Seikkailunpoikasia: Lomalle kaakkoon

    Suomen leppoisin kesäviikonloppu vietetään Kymenlaaksossa

    Oleilimme kesäkuussa koulujen ensimmäisen kesälomaviikon Kouvolan seudulla, joten ajattelin koota visiittimme parhaat tärpit yhteen, jotta muutkin voivat saada vinkkejä kotimaan lomalleen. Näissä vierailuun riittää 3-4 päivää, osan ehtii kokea kaikessa rauhassa kahdessakin.

    Leevi Sporttiaction -leirillä

    Leevi osallistui Kymenlaakson Liikunta ry:n Sporttiaction-päiväleirille, jonka aikana ehdin mainiosti tavata ystäviä ja käydä kirjani kustantamolla, jossa järjestetään idylliset Kymi Libri – kirjamessut aivan piakkoin heinäkuun puolen välin jälkeen. Sääkin antoi jo kesäkuun alussa parastaan.

    Kouvola on pieni kaupunki (…ei, minulle se EI ole mikään Suur-Kouvola!) Lahden ja Lappeenrannan, tai Kotkan ja Mikkelin välissä. Tämä asemakaupunki on tunnettu etenkin idän suuntaan kulkevan tavara- ja pitkän matkan junaliikenteen kauttakulkupaikkana. Tykkimäki ja vuoden 2019 asuntomessut Korialla ovat lisänneet seudun tunnettuutta. Lähivuosina Kouvolan seutu saattaa kokea uuden nousun upouuden Kymi Ring-radan GP-kisojen myötä.

    Tällä hetkellä Kouvolan ydinkeskusta on kaunis ja viihtyisä. Siellä on kaikkea muuta kivaa, paitsi valitettavan vähän kauppoja ja peruspalveluita, jotka ovat siirtyneet kauempana sijaitsevalle marketalueelle yksisilmäisen kaupunkisuunnittelun tuloksena. Lapsille Kouvolan kesä tarjoaa hauskanpitoa laidasta laitaan: kävelykatu Manskilla pienimmät voivat viilentyä vesileikeissä, kivenheiton päässä on keskuspuisto, joka toimii kesäisin lapsiperheiden olohuoneena. Keskustan kupeessa on myös symppis liikennepuisto (Aukioloajat ti-pe 10-17 sekä la 10-14) ja vastapuolella keskustaa radan varressa museokortteli – Kouvolan kaunis, mutta pieni ”vanha kaupunki” puoteineen.

    Makuelämyksiä ja edullisia palveluita

    Lounaalle voi piipahtaa vaikkapa suosittuun uudehkoon ravintolaan Mimosan Aitoon, jota minulle kehuttiin paljon. Ruoka oli maukasta ja paikka pidettiin siistinä, eli henkilökuntaa oli tarpeeksi. Kävin lounaalla kiireisimpään aikaan, jolloin kivilattiat tekivät ravintolasalista melko hälyisän näin erityisherkälle. Terassitilaa oli hyvin vähän. Toisaalta Kouvolan keskustassa auto on mahdollista saada melkein ravintolan kuin ravintolan eteen, joka varmasti miellyttää liikuntarajoitteisia. Mimosan aidossa käytetään aitoja makuja, yrttejä ja paljon kasviksia. Valikoitavana on lihalounas, vegelounas, salaattipöytä, tai koko buffet.

    Mimosan Aidon salaattipöydän antimia

    Muita käymisen arvoisia paikkoja Kouvolassa on ehdottomasti  kahviputiikki Papulaari, jossa on tarjolla erikoiskahveja, erikoisteelaatuja, terveellisiä kevytlounaita ja erilaista ohjelmaa.

    Kouvolasta on mainittava myös mainiot ja edulliset palvelut mm. autoilijoille: Omat suositukseni annan Rengasteamille, Uoken Auto & Koneelle sekä Blendiautopesulle. Hinnat ovat luonnollisesti suuria kaupunkeja huomattavasti matalammat.

    Tykkimäki, Aquapark ja tykkimäen sauna

    Toissa kesänä kävimme Tykkimäen uudehkossa vesipuistossa Aquaparkissa. Mieleen on jäänyt vesilaitteiden siisteys ja monipuolisuus ja ihanan väljä tila. Laitteita ja liukumäkiä oli sopivasti ja ne olivat sopivia tuolloin 7-vuotiaalle hurjapääpojalleni. Pienemmillekin oli tekemistä. Kouvolassa nautinnollista on juurikin tila. Missään ei ole kovin ahdasta. Lukuisilla lähivesistöjen rannoilla voi paikoin olla täysin omassa rauhassa (lähiö-mopoporukoiden satunnaisia visiittejä lukuun ottamatta). Huvipuiston ja Aquaparkin läheisyydessä sijaitseva Käyrälammen ranta on suosituin uimapaikka.

    Tykkimäen saunalla vierailin torstai-iltana 10. kesäkuuta. Sauna ei ole huvipuiston vieressä, vaan Käyrälammen viereisellä rannalla, jonne on ajettava Kotkantien kautta. Olin liikkeellä vilukissan tuttavani kanssa. Veden lämpö oli jo tuolloin 21 astetta ja minulle se oli ainakin melkein sopivaa (olen itsekin hieman vilukissa). Ihanaa oli kesäkuussa Käyrälammen veden puhtaus, vaikka lampi on mutapohjainen. Siitepölyä ei näkynyt, vaikka kouvolalaiset valittelivat sen runsautta. Nykyisellä kotiseudullamme Turussa siitepölyä oli ainakin kymmenkertaisia määriä, ja liikennepölyäkin ihan eri mittakaavassa… Ponttooneilla sai lepäillä nauttien miedosta tuulenvireestä ja auringosta. Saunassakin mahtui vielä ihan hyvin istumaan.

    Tykkimäen sauna on huolella rakennettu ja tunnelmallinen, ellei jopa ylellinen yleiseksi saunaksi. Saunalla on anniskeluoikeudet ja kesken saunomisen voi syödä ja juoda ja laskun voi maksaa lähtiessään. Tarjolla on pieniä naposteluannoksia sekä täyttävämpääkin ruokaa. Ravintola-alalla työskentelevä kaverini jätti palautetta ruoka-annoksensa matalasta lämpötilasta, mutta tunnelma ja ystävällinen palvelu jäi mieleen varmasti hänellekin. Saunalla on myös käytettävissä Ole Hyvä- shampoot ja muut perus hygienia- ja hiustuotteet.

    Parasta saunalla oli levollinen tunnelma. Niin kuin koko Kouvolassa. Kouvolaan on hyvä mennä lepäämään, jos on stressaantunut hektisestä kaupunkiarjesta, muttei halua täysin “keskelle ei-mitään”. Ehkäpä kouvolalaisten kannattaisi panostaa slow travel -turismiin… Kouvolalaiset kun ovat mielestäni luonnostaan melko hidaseleisiä ja rauhallisia, selvemmin kuin vaikkapa hämäläiset!

    Kun lähdimme saunalta, vastaan tuli läpinäkyvä hotellihuonekuutio, joka aiottiin laskea veteen kellumaan! Mikä unelmakohde vaikkapa hääyöksi…

    Tykkimäen huvipuistossa vietimme sporttileirin tiimoilta perjantaipäivän iltaan asti. Puistoon upposi uskomattoman tehokkaasti turistien lisäksi 300 leiriläistä, eikä se edes näyttänyt täydeltä. Aikuisten stressitasot pysyvät mukavan pieninä siis 😊. Iltaa myöten, kun kausikorttilaiset ja leiriläisten perheet valuivat paikalle, alkoi jo olla tiiviimpää.

    Tykkimäessä on ihastuttava 80-90-lukulainen tunnelma, vaikka laitteet ja paikat on pidetty hyvin kunnossa, ja uuttakin on tehty. Puiston avattua vuonna 1986 se sai tasaisin väliajoin Linnanmäen ylijäämälaitteet, joista me kouvolalaislapset oltiin ikionnellisia. Kestosuosikeista on mainittava Idän pikajuna ja varhaislapsuuden lempparini Pilvenpyörä! Muistan edelleen kuinka korkealle sen penkki tuntui kohoavan siinä isän kanssa istuessani neljä-viisivuotiaana. Idän pikajunaan uskaltaudun edelleen kirkumaan, vaikka voin pahoin monissa huvipuistolaitteissa.

    Huvipuistoalueella on myös puukiipeilyrata (- nettisivuilla ei mainita hinnasta mitään, eli mahdollisesti aktiviteetti kuuluu rannekkeeseen), minigolf lisämaksusta ja juhannuksena avattu maksuton ”minimaatila” 8.8. asti.

     

    Suomen leppoisimmat kirjamessut 22.-25.7.2021

    Myllykosken vanhassa rautakaupassa toimii Reuna-kustantamo, joka on viime vuosina herättänyt huomiota tempauksillaan ja haastanut kirjajättejä muun muassa kattavalla äänikirjojen tuotannollaan. Kymi Libri on Reuna-kustantamon oma pienisuuri kirjamessutapahtuma, yhtä ainutlaatuinen ja erikoinen kuin kustantamo itsekin. Kymi Librillä on tänä vuonna monta rakastettua vierasta, mm. Ismo Leikola kertoo tuoreesta kirjastaan Suo, kuokka ja Hollywood. Messujen oheisohjelmaan kuuluu myös suosittuja kirjailijaristeilyjä Kymijoella. Reunan yksi erikoisuus on suuri kirjahalli, joka on vuorattu kirjoilla lattiasta kattoon. Se on muusikoiden suosiossa akustiikkansa vuoksi, ja kustantamon pihapiirissä järjestetäänkin myös Kymi Kantri -tapahtuma 13.-14.8.2021.

    Kirjamessujen tuottaja Jarkko Ryynänen esittelee päätapahtumapaikkana toimivaa kirjahallia.
    Göran Tornaeus pilkkoo puita saunaa varten. Tapahtumien aikaan Vanhan Rautakaupan sauna lämpenee talossa yöpyville talkoolaisille.
    Kirjakauppakissa ja ilmapiirijohtaja Nappi ei tällä kertaa arvostanut kauneusuniensa häirintää. Yleensä hän nauttii silittelyistä.

    Itsekin olen Reunan esikoiskirjailija, jonka kirjan markkinointi valui sormien läpi koronakeväänä 2020. Nyt opinnot ja yksinhuoltajuus ovat vieneet leijonanosan ajastani, mutta ennemmin tai myöhemmin on taas otettava kynä ”kauniiseen” käteen. Olihan kirjailijuus pitkäaikainen haaveeni, jota en oikein koskaan ole juhlistanut kunnolla. Jatkoa odotellessa siis! 😀

    Olgan farmi

    Kaakon reissumme huipentui vierailuun viihtyisällä Olgan Farmilla. Olga ja Tuukka Temosen perheineen pitämä kotieläintila on vertaansa vailla. Ympäristö on upea ja Olga ideoi tilalleen jatkuvasti uutta, kuten nyt loppukesästä avautuvan pizzerian.

         

    Olgan oma sukkamallisto myynnissä tilan kahvilassa

    Olgan Farmi on suhteellisen kuuma paikka keskipäivällä aukean tilansa vuoksi. Kannattaa siis valita hieman tuulinen päivä. Moniin aitauksiin saa tilalla mennä omatoimisesti silittelemään eläimiä, ei toki kaikkiin. Eläimetkin vaikuttivat yhtä leppoisilta kuin isäntäväki. Seuraavien linkkien takaa löydät pari videopätkää keskusteluista Arman-pässin kanssa:

    https://photos.app.goo.gl/927ZDBeqhAKU44uy6

    https://photos.app.goo.gl/nnzrWqrRBxMqDcm56

    Temoset vaikuttavat julkkisstatuksestaan huolimatta helposti lähestyttävältä pariskunnalta – tai sitten se johtuu omasta asenteestani. Olen kävellyt muina naisina Tuukan ohi Koria Rollin aitaamattomalle backstagelle 14-vuotiaana, tullut Tonin syliin kaappaamaksi pyytäessäni valokuvaa, ja kuunnellut Apulannan esiintymistä järkkäriliiveissä lavan reunalla istuen. En ole koskaan osannut nähdä julkkiksia muuna kuin ihan tavallisina ihmisinä, ehkä vähän muita esiintymishaluisempina kuitenkin. Toki arvostan heitä, jotka ovat tehneet paljon töitä, kuten Tuukka raivaten tiensä sitkeästi ja rohkeasti Suomen mittakaavassa menestyneeksi indie-elokuvaohjaajaksi. Niinpä sen enempää suunnittelematta juttelin Tuukalle itselleni melko henkilökohtaisista aiheista ja hän tarjosi tuntemattomalle vierailijalle hetken mietittyään avosydämisesti elämänkokemuksiinsa pohjaavia ajatuksia, jotka jättivät hyvällä tavalla mietteliääksi.

    Tilalla riittää päivittäin pientä nikkaroitavaa. Tuukka korjaamassa porttia.
    Tuukka ja Olga nuorine kahvila-apulaisineen 🙂

    Lopulta suuntasimme Leevin kanssa Helsinki-Turku moottoritielle Mäntsälän kautta jotain ihastuttavaa, mutta autoa soralla pieksevää älyttömän mutkaista vanhaa myllytietä pitkin, läpi huumaavan kauniiden maisemien. Päässä soi PMMP:n Matkalaulu “Avaan ikkunan, hengitän sisään maisemaa, niin täydellistä, että pelottaa…” ja samalla mielessä lepäsi päällimmäisenä se, miten hyvältä tuntuu, kun vaan kulkee pelkojensa läpi. Antaa mennä ja uskaltaa.

  • Seikkailunpoikasia: Viikonloppuretki Tampereen Tahmelaan

    (Yhteistyössä: Flowpark)

    Kaikki tietävät Pispalan: Sen lukuisat portaat, Rajaportin legendaarisen saunan, Lauri Viidan, ja upeat maisemat harjun tunnelmallisten puutalojen pihoista. Lapsiperheet ja yhteisöllisyys on asioita, joita monelle tamperelaiselle tulee ensimmäisenä mieleen Pispalasta, toisille taas Pispalan Pulteri, Vastavirta-klubi ja Vaakon Nakki. Pispalassa vierailu -blogeja voit lukea vaikkapa tästä tai tästä. Molemmissa kerrotaan myös Tahmelasta. Mutta tunnetaanko Tahmelaa Tampereen ulkopuolella?

    Tahmelaa, Pispalaa ja Pyynikkiä Hyhkyn rannasta kuvattuna elokuussa 2020.

    Tahmela on asuinalue Pispalan rinteen alapuolella, eteläpuolen rannassa. Lähes Pyynikin harjun kupeesta löytyy Varalan urheiluopisto Flow-parkkeineen, ja siitä vähän matkaa rannassa Tahmelan Huvila, Tahmelan uimaranta piskuisine siirtolapuutarhoineen, Kurpitsatalo, Hirvitalo, sekä vähän matkan päästä Hyhkyn kaupunginosasta Pyhäjärvelle johdattava Pispalan Uittotunneli.

    Vierailemme tässä blogissa Flow-parkissa, Huvilalla ja Uittotunnelissa. Näitä varten on hyvä varata vähintään kaksi päivää aikaa.

    Flowpark – vauhdikas päivä luonnon helmassa

    Pyynikin Kesäteatterin ja Rosendahlin hotellin ohitse kulkee yksi Tampereen upeimmista maisemareiteistä, jossa kuskin ei sovi unohtua vilkuilemaan järvelle. Ennen kuin tie kaartaa Harjulta alas Tahmelaan, lepää vasemmalla rinteessä Varalan urheiluopisto. Opistolle on rakennettu 2015 Flowpark-ketjuun kuuluva seikkailupuisto, jossa liikutaan vaijereiden avulla puusta toiseen.

    Seikkailupuistokonseptin täyskotimaisen pioneerin Flowparkin ympäristömyönteiset arvot käyvät yhteen omieni kanssa, joten olen jo pitkään halunnut vierailla siellä. Flowparkin seikkailuradat on rakennettu eläviin puihin niitä vahingoittamatta ja ulkona saa nauttia raittiista ilmasta ja huikeista maisemista Pyhäjärvelle.

    Ekologiset arvot näkyvät myös liiketoiminnan valinnoissa: “Flowpark -seikkailuhuvipuiston osalta huomioidaan jo suunnitteluvaiheesta lähtien sille ominaisen ympäristön tarjoamat mahdollisuudet. Ratojen reittejä suunniteltaessa kiinnitetään erityistä huomiota jo olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntämiseen.  Seikkailuratojen rakentamisessa hyödynnetään kierrätysmateriaaleja. Flowpark -seikkailuhuvipuistoissa käytetään ensisijaisesti tuulivoimalla tuotettua sähköä, mutta varsinaisen kiipeilytoiminnan moottorina toimii aina ihminen itse! Eläviä puita tarkkaillaan jatkuvasti ja radat ovat rakennusvaiheessa, kiipeilyn aikana, aina ratojen purkamiseen asti huomioitu niin ettei puut vahingoitu radoista.” (Varalan Puiston päällikkö Tytti Veräväinen)

    Päätimme vierailla Tampereen Flowparkissa helsinkiläisen ystäväni ja hänen 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Suomen huvipuistojen tapaan Flowpark on ollut tänä kesänä kotimaan matkailijoiden suosiossa. Satuimme puistoon erittäin ruuhkaisalla hetkellä, vaikka kuvittelimme maanantain olevan hiljaisimpia päiviä. Oli heinäkuun viimeinen viikko, eli monien viimeinen kesälomaviikko, ja sen ainoa aurinkoinen päivä, mutta vierailijoiden määrä yllätti henkilökunnankin.

    Flowparkin miinukseksi täytyy sanoa, että yritimme varata paikkoja etukäteen, mutta varauksia otetaan toistaiseksi vastaan vain ryhmille (yli 11 henkilöä). Firma kehittää toimintaansa jatkuvasti ja aikoo hankkia tulevaisuudessa jonkinlaisen mobiilisovelluksen jonotusta varten. Näin ensikertalaisen silmin todella kauan kestänyt jonotus- ja opastusaika oli aika sekavasti toteutettu, mutta johtui täysin yllättävästä väenpaljoudesta. (Kävimme välillä Pyynikin näkötornilla jätskillä. Torniinkin oli valtavat munkkijonot.)

    Ronja ja Leevi valmiina seikkailuun

    Lopulta kuitenkin pääsimme kohoamaan korkeuksiin, ja se oli kyllä vaivan arvoista. Ratoja oli neljän tasoisia (vihreä, sininen, punainen ja musta). Kummallista kyllä, puukiipeily valjaissa ei tuntunut kropassani niin pelottavalta, kuin esim. sisäkiipeilypuisto Irti Maasta -kokemus. Sama kokemus minulla on seinäkiipeilystä ja kalliokiipeilystä: luonnolla on voimakkaan rauhoittava vaikutus! Alussa minun oli hieman vaikea pysytellä huimapäisen 8-vuotiaan Leevin perässä, mutta lopulta kiipeily alkoi sujua vikkelämmin.

    Flowparkiin kannattaa ehdottomasti varautua omilla hanskoilla tai ostaa lipunmyynnistä sellaiset, sillä kiipeillessä saattaa tulla sormiin tikkuja, eikä vaijerista kiinnipito paljain käsin ole miellyttävää. Korona-aikana käsineet ovat pakolliset.

    Yhdellä radalla alle 140 cm poikani jäi jumiin, mutta pääsi palaamaan luokseni edelliselle puutasanteelle, jossa oli portaat, joita pitkin autoin hänet alas puusta. Muistisäännöt ensi kerralle: 1. Ole ensimmäisenä aamulla paikalla. 2. Ota hanskat mukaan 3. Kysy neuvoa ratoihin ja lapsen auttamiseen etukäteen ohjaajilta, joita liikkuu puiston alueella.

    Puiston parhainta antia olivat monipuoliset tehtävät, pitkät liu-ut ja mahtavat maisemat. Pienimmille kiipeilijöille (ainakin noin 5-6-vuotiaille, jotka eivät vielä pääse isojen radoille) olisi toivonut löytyvän enemmän tekemistä – edes leikkipuisto tai toinen miniseikkailurata, sen yhden lisäksi. Yritys kuuntelee kyllä mielellään kehitysehdotuksia, ja niitä onkin jo mietitty tulevaisuutta varten. Flowparkissa isommat saa kyllä kulumaan helposti yhden kokonaisen päivän, ellei jopa kaksikin.

    Tahmelan Huvila – yhdistelmä historiaa ja modernia manselaista yhteisöllisyyttä

    Tahmela on Tampereen suosituimpia ja varakkaimpia asuinalueita. Se on erikoinen sekoitus hippejä ja yläluokkaa. Pispalan läheisyys ja alueen tärkeys kulttuurihistoriallisesti saa sen kuitenkin pysymään maanläheisenä, eikä kaupunkikuva ole niin nopeassa muutoksessa kuin monilla muilla alueilla.

    Tahmelan Huvila kesäkuussa 2020.

    Historiallinen Tahmelan Huvila on upea, alunperin Pispan suvun kaupungille yhteisöllisiin toimintatarkoituksiin myymä rakennus Pyhäjärven rannalla ilmeisesti jostain 1890-luvulta. Talo on toiminut mm. lastenkotina ja A-Killan päiväkeskuksena. Silloinkin kaikki olivat tervetulleita lounaalle tai saunomaan alueen yhteiseen olohuoneeseen, ja tiloja vuokrattiin eri yhteisöille.

    Kun A-kilta irtisanoi rakennuksen vuokrasopimuksen vuonna 2018, kaupunki päätti myydä huvilan. Se sai aikaan suurta vastustusta ja lopulta kaupunki antoi talolle kolme vuotta armonaikaa vuokraamalla sen Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys Piirulle. Yhdistys onkin pitänyt taloa sen ansaitsemalla arvokkuudella ja järjestänyt siellä kunnioitettavan monipuolista yhteisöllistä toimintaa: tänä kesänä esimerkiksi villiyrttikävelyretkiä, popup-ravintolapäiviä (seuraava 16.8.), saunomista, konsertteja ja taidenäyttelyitä. Siellä toimii myös Pispalan Kirjastoyhdistyksen kirjaston sivupiste. Helmikuussa 2022 kaupunki aikoo aloittaa tontin ja rakennuksen myynnin asuinkäyttöön.

    Elokuun ensimmäisellä viikolla (32) talossa järjestetään pihakirppis, ikkunakävelyitä Pispalassa (lähtö eri osoitteesta), sekä kuvataidenäyttelyitä. Tarkat tiedot löytyy Huvilan facebook-sivuilta.

    Nina Hietasen taikoma meze 23.6. villiyrttikävelyn jälkeen: Jogurttinen vihersalaatti (maitohorsman latvoja, ketunleipiä, kurkkua ja jogurttia), kypsä pesto (paahdetut kikherneet, paistettua suolaheinää ja sipulia, oliiviöljyä, suolaa ja sokeria), keksi, jossa makeutena voikukka”hunajaa”, etikkamausteliemeen marinoituja voikukan nuppuja, siperianteetä eli vuorenkilven ylivuotisista lehdistä valmistettua tehojuomaa ja kaiken kruunasi ruusumarmeladi juhannusruusun terälehdistä.

    Tahmelan Huvilan ranta on yksi Pirkanmaan “salaisista laguuneista”, johon kannattaa mennä pistäytymään yksin tai kaksin, sillä ranta on pienen pieni. Portaat on juuri kunnostettu talkoovoimin ja alueella kulkee paljon koiria, eli kaikenlaisesta ilkivallasta ja lasinsiruista on hyvä ilmoittaa välittömästi viranomaisille ja huvilaan, ja tietenkin kerätä vaaralliset esineet pois. Yleensä ranta on ollut tosi siisti, kun olen siellä vieraillut. Ranta on suhteellisen matala, mutta ihan pienimmille varaisin mukaan kellukkeita.

    Aurinkoinen Pyhäjärvi ja “Tuhkimon toinen kenkä”
    Yksi Pirkanmaan kivoimmista uimapaikoista
    Kaikki mukana hauvasta vaariin.
    Hänkin viihtyi ja viihdytti vedessä muiden joukossa.

    Pispalan uittotunneli – kävelyreitti järveltä järvelle

    Tahmelaan tutustumiseen kannattaa liittää kävely Uittotunnelin läpi Pyhäjärven puolelta Näsijärven rantaan. Osoitteessa Paasikiventie 38, tunnelin toisella suuaukolla Näsijärven rannassa sijaitsee Uittotunnelin kahvila, jossa mm. paistetaan päivittäin lettuja asiakkaille.

    Uittotunnelin suuaukko Pyhäjärven puolella, lähellä Tahmelaa

    Uittotunneli on 60-luvulla rakennettu tilava, pyöreä tunneli, jota pitkin oli tarkoitus uittaa puutavaraa nippuina Näsijärvestä Pyhäjärveen edellisen 30-luvun ahtaamman tunnelin sijasta. Se säilyi kuitenkin käyttämättömänä yli 40 vuotta, jolloin siitä vihdoin tuli veneiden kuljetustunneli ja kevyen liikenteen kulkuväylä. Siellä on myös jopa esitetty teatteria.

    Lähdimme Uittotunnelille Hyhkystä, Pättiniemenpuistosta. Tunneli oli mukavan vilkas olematta ruuhkainen. Seinille ajeli nopeilla pyörillään lukuisia pyöräilijöitä ja lapsiperheet vaelsivat kohti kahvilaa. Lapsille tunnelin seinille juoksentelu on hauskaa, urheilullista leikkiä.

    Tätä kylttiä on hieman vaikea noudattaa. Eihän veneitä kokoajan siirretä?

    Kahvilassa vallitsee saaristomainen tunnelma ja sisustus. Siellä saattaa istua leppoisasti terassilla ja seurata vesiskootterin rata-ajoa ja veneilijöiden lähtötouhuja. Lettuja on kehuttu kuin Pyynikin munkkeja konsanaan. Paasikiventien varteen kahvilan pihaan mahtuu muutama auto parkkiin päiväsaikaan (- yöksi alue suljetaan).

    Tampereen seurakunnan ”Vanha rouva” M/S Isosaari  (jonka kunnostustalkoissa muistelen joskus olleeni) näkyi tekevän risteilyjä kyseisenä heinäkuun viikonloppuna, ja laivan nettikalenterin mukaan lisää yleisöajeluita olisi tiedossa 8.8. koko päivän, sekä ainakin Tampereen päivän viikonloppuna 3. – 4.10.2020.

    Toivottavasti blogistani olisi vielä iloa alkusyksyn viikonloppureissaajille tai Pirkanmaan uudemmille tulokkaille. Suojellaan yhdessä kulttuurihistoriallisia lähimatkakohteita ja monimuotoista luontoa!

    Kuvat: Ronjamedia

  • Seikkailunpoikasia: Klovniretriitti

    Tämän blogin kirjoittaminen tuntui haastavalta. On paljon helpompaa kirjoittaa jostain “pinnallisesta” aiheesta, jolla ei ole itselle mitään syvällistä merkitystä. Klovnerialla kuitenkin on. Klovnerian avulla olen päässyt kosketuksiin ja työskentelemään mm. ylisukupolvisen kollektiivisen häpeän kanssa, jota nykyihmisen on vaikea kohdata. Sen avulla olen saanut kosketusta sisäiseen lapseeni ja oppinut läsnäolosta ja yhteydestä muihin.

    On kuitenkin vaikeaa selittää ihmisille, mitä klovneria on, jos heillä ei ole siitä minkäänlaista käsitystä, tai ehkä vain jotain sirkusklovneriaan liittyviä kliseisiä mielikuvia, joilla ei ole paljoakaan tekemistä tutkivan (tai edes teatteri)klovnerian kanssa. No, yritän silti.

    Viime viikonloppu oli minulle ikimuistoinen, voimauttava ja eheyttävä. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut jonkinlaisesta retriitistä, ja käynyt muutaman esittävän klovnerian kurssin, joten kiinnitinkin heti huomioni facebookin uutisvirrassa sanoihin KLOVNI, RETRIITTI & emptying space. Kun klovnikärpänen on puraissut, kokemusta toivoo lisää ja lisää elämäänsä. Tiesin, että tämä tapahtuma on juuri minua varten.

    Kohelluksen kautta kohti rauhaa

    Klovniretriitille otettiin 10 osallistujaa. Ohjaajia oli kolme: Saija Jäntti, Suvi Leppänen ja Erika Aalto, ja sen lisäksi meistä piti huolta ja hemmotteli mm. suussasulavalla kasvisruoalla Aloha Spirit Finlandin ihana Emilia Haljala, entisellä ikivanhalla maatilalla Aloha Campissä, Mänttä-Vilppulassa. Nukuimme aitoissa ja teltoissa ja peseydyimme rantasaunassa järvivedellä. Kokemus oli ihanan kesämökkimäinen ja sää aivan upea.

    Reissuni alkoi aika sekavissa tunnelmissa, sillä sain pari päivää ennen retriittiä vatsataudin ja kävin vielä edellispäivänä lääkärissä uskoen, että joudun jättämään reissun väliin. Lähtöpäivänä olinkin kuitenkin jo niin hyvässä kunnossa, että pääsin mukaan, onneksi. Pakkasin kaiken klovninnenä päässä (virhe… 😀 ) ja niinpä klovnini kyllä sai mukaansa haluamansa vaatteet, mutta onnistuin jättämään siviiliminäni vaatekassin kotiin Kangasalle, koska olin pakannut kaiken erillisiin nyssyköihin.

    Perillä asian valjettua pohdin jo, lähdenkö hakemaan vaatteitani kotoa. Onneksi olin ajoissa paikalla, sillä ehdin hienosti kirpparishoppailemaan paitoja Amandan aarteisiin ja kalsareita supermarkettiin, sekä ihanat klovnisiskot lainasivat minulle pussilakanan ja vielä vähän vaatteita. Tämä unohdus oli varmaan lopulta vain hyvä asia, koska vieraissa vaatteissa pääsin ehkä paremmin “irti” itsestäni ja omasta elämästäni, kohti klovnitilaa!

    Maailman pienin naamio = ovi toiseen maailmaan?

    Klovneria vaatii sen harjoittajalta jonkinlaista hulluutta, heittäytymiskykyä ja uteliaisuutta. Oli ilo todistaa, että se ei silti vaadi vankkaa kokemusta, ei  erityisosaamista, eikä edes suurensuurta rohkeutta – pääseehän siinä naamion taakse piiloon. 😀

    Oman retriittini alku meni hiljentäessä aivojen vasenta aivolohkoa, johon oli syöpynyt klovneriaa harrastaneen kumppanin kanssa seurustelusta ja edellisiltä kursseilta jäänyttä painolastia liittyen siihen, mikä on “hyvää” ja “huonoa” klovneriaa, millainen klovnin kuuluisi olla ja arvostelualttiutta siihen, miten hyvin kukakin “suoriutui”. Teki mieli huudella ohjeita liittyen tekniikkaan ja kehon käyttöön. Oli kuitenkin helpottavaa ja ihanan vapauttavaa, kun kukaan ei neuvonut ketään. Klovnitila ei tipahtanut yltä niin helposti, kun kukaan ei karjunut neljännen seinän takana “kasvata, kasvata!”

    En nyt avaa tässä naamioteatteria, enkä edes esittävää teatteriklovneriaa, koska muuten teksti venyisi aivan liian pitkäksi, emmekä klovniretriitillä tutustuneet niihin ollenkaan. Sen sijaan kerron millaista oli päästä osallistumaan tutkivaan klovneriaan. Ohjaajan sanoin (en muista kenen sitaatti tämä alunperin oli): “Klovneria on tapa nähdä toisin”.

    Vähän ontuvasti voisin heittää, että klovninnenä on kuin tonttuovi, jonka läpi kurkistaessa kaikki on mahdollista. Klovni kyseenalaistaa normeja, rikkoo tabuja, ja viattomasti, niin hyvin kuin osaa, vain yksinkertaisesti on “epänormaali”. Klovnerian kautta voi ohjaajiemme mukaan päästä käsiksi asioihin, joita on vuosisatoja painettu alas, kuten naisen seksuaalisuus (esim. klovnin rivouden myötä), ja se voi olla todella voimauttavaa. Tässä Mustekala-lehden tekstissä kerrotaan jotain nykyklovneriasta, joka on saanut alkunsa sirkuksesta.

    Viisas hölmö tutkija

    Tutkivan klovnerian retriitti tarjosi ihanteellisen tilan ja ajan itsetutkistelulle ja henkiselle matkalle. Mitä tunteita ja ajatuksia eri harjoitteet herättävät itsessä? Miltä tuntuu olla katseen alla? Miten olla läsnä reagoimatta? Miltä tuntuu, kun toinen reagoi, entä kun hän ei reagoi? Mitä eri peilit (toiset osallistujat tekoineen ja tunteineen) herättävät itsessä? Mitä hiljaisuus, yksin olo, yhteiset harjoitteet ja se ettei todella tiedä toisista, heidän titteleistään ja kokemuksistaan mitään, herättää?

    Millaista on kun vain todistaa tapahtumia, tulkitsematta ja analysoimatta? Miltä eri harjoitteet tuntuvat nenä päässä ja ilman? Missä ja miksi menee minun rajani eri toiminnoissa juuri nyt? Millaista käytöstä ja millaisia alitajuisiakin malleja klovnin kanssa toimiminen herättää itsessä ja miksi? Myös esimerkiksi rytmiä ja kehon kieltä voi tutkia, mutta siinä lähestytään jo esiintymistekniikkaa.

    Matka itseen ja omille juurille

    Nelipäiväisellä klovniretriitillä pääsin tekemisiin juuri sellaisen klovnerian kanssa, jollaisena olen lajin aina halunnut nähdä, ja muut osallistujat jakoivat kokemukseni. Olen äärimmäisen kiitollinen ohjaajille siitä, että he olivat tasoittaneet tien edestämme: opiskelleet teatterialaa, pedagogiikkaa ja klovneriaa, harrastaneet meditaatiota ja monenlaisia mielen- ja kehontuntemusmenetelmiä, perustaneet Clownbeat -tutkimusryhmän ja alkaneet tarjota oppimaansa lopulta myös muille työkaluksi. Viisaiden ohjaajiemme sanoin: “Edessämme oleva klovni on meille aina täydellinen.” Miten armollinen asenne!

    Oli sanoinkuvaamattoman vapauttavaa olla osa niin hyvin toiminutta muutaman päivän yhteisöä, joka yhdessä otti kontaktia omaan sisimpäänsä, hullutteli ja peilasi nenien ja kanssasisarien avulla vakaviakin juttuja, ilman suorituspaineita, ilman esiintymistekniikan tuntemusta ja omaksumista. Olin itseasiassa yllättynyt siitä, ettei tekniikan tuntemusta tarvittu eikä opetettu juuri ollenkaan. Toki monilla oli jos jonkinlaista esiintymiskokemusta takana.

    Useimmat harjoitteet olivat kuitenkin yleisöttömiä, eli esiintymiskokemuksella ei ollut mitään merkitystä. Olimme kaikki samalla viivalla, samassa piirissä. Myös harjoitteet, joissa todistajat katsoivat “kuin yleisö”, mutta rakkaudella ja täydellisellä hyväksynnällä, tuntuivat huikeilta. Sitä on vaan vaikea sanoin kuvata, mitä itsessä tapahtuu, kun tulee nähdyksi kokonaisena, täydellisenä, ilman arvottamista. En edes vielä tajua, millaisia alitajuisia prosesseja tämä kaikki on itsessä laittanut liikkeelle. Aika näyttää, mutta merkityksetöntä se ei todellakaan ollut.

    Mielenkiintoista ei ollut vain se, mikä naurattaa, vaan tuhannet muut asiat, etenkin tauot toiminnan välissä. Jokaikinen tuntui löytävän klovninsa luokse ja sai impulsseja henkilökohtaiseen klovneriaan, kun sai vain olla ihan rauhassa, ilman ohjailua. Muilla klovnikursseilla harvoin on aikaa ja asennetta tällaiseen. Oli ihanaa nähdä, että se todella toimi.

    Klovneriaa voi lähestyä klovnin arkkityypin kautta, mutta myös muista näkökulmista. Itselleni klovni edustaa, lapsellista, viattoman hölmöä ja leikkisää minua. – Isoa osaa siitä, joka olen sisältä päin, alunperin. Se ei tietenkään ole enää se vastasyntynyt täysin viaton ja muiden armoilla oleva imeväinen, vaan hahmo, joka näkee maailman vielä täynnä mahdollisuuksia ja jokaisen tilanteen uutena ja kiinnostavana. Esittävään klovneriaan on muodostunut myös erilaisia koulukuntia, tyylisuuntia ja tekniikoita, joista voi keskittyä niihin, jotka omalle klovnille tuntuvat hyödyllisiltä.

    Kaikki lähtee hengityksestä

    Tutkivassa klovneriassa on jotain yhteistä mm. tantristen harjoitteiden kanssa. Olen opiskellut myös hieman tantrafilosofiaa ja käynyt tutustumiskursseilla aiheesta. Niin tantrassa kuin klovniretriitilläkin käytettiin mm. katsemeditaatiota, sydänmeditaatiota, sekä hengityksen ja leuan vapauttamista, jota toki varmasti myös erilaiset äänityöläiset ja esiintyvät taiteilijat tekevät rutiininomaisesti. Hengitys on kuulemma nopein tie takaisin kehoon, kun huomaa keskittymisen pyörivän loputtomien ajatusten ympärillä.

    Lisäksi käytimme klovniretriitillä hyväksemme mm. Qigong-harjoitteita, tanssimista, kehoenergiatyöskentelyjä ja erilaisia hauskoja rituaaleja.

    Naisten piiri ym. ikiaikainen viisaus

    Olen kaivannut pitkään kokemuksia jonkinlaisesta naisten piiristä. Sitä on vaikea selittää, mutta naisena toisten naisten kanssa piirissä istuessa ja yksi kerrallaan kokemuksia jakaessa on jotain alkukantaista, mystistä voimaa ja sydämen viisautta. Käytimme retriitillä hyödyksemme niin kutsuttua talking stickiä, intiaaniperinteistä tuttua puhekapulaa, jonka haltijalla on puheenvuoro, eivätkä toiset saa häntä keskeyttää eikä kommentoida. Periaatteessa toisten asioita ei juuri kommentoitu edes omissa puheenvuoroissa, joten jokainen tuli kuulluksi, muttei tulkituksi ja analysoiduksi. Nämä hetket olivat todella voimauttavia.

    Jaoimme myös monenlaisia muita, melkoisen arjesta poikkeavia ja erikoisiakin kokemuksia. Kävimme Mäntässä kaupungilla klovneina (mielenkiintoista oli mielestäni se, millaisia ihmisiä ja sattumuksia vedimme puoleemme, ja kuinka ihanasti suuri osa ihmisistä meihin suhtautui), tutkimme luontoa nenät päässä ja teimme lopuksi lauantai-iltana shamanistisen rituaalimatkan läheisellä luonnonsuojelualueella, jossa päästimme jokainen klovnina irti jostain sellaisesta, mitä nenän takana oleva ihminen ei enää halunnut kantaa. Irtipäästämisen teema seurasi ainakin itseäni muutenkin retriitillä alusta loppuun.

    Ymmärsin tämän konkreettisen ja samalla symbolisen matkan kautta, miten tärkeitä erilaiset (usein pakanalliset) rituaalit ovat olleet ja miten ihanaa olisi, jos sellaisia olisi vieläkin käytössämme. Toki kirkot yrittävät parhaansa mukaan pitää yllä perinteitä. Mitä lähempänä luontoa ne olisivat, sitä enemmän ne ehkä merkitsisivät. Olemme osa luontoa, eikä maadottuminen ole pelkkää esoteeristä sanahelinää, vaan ihan konkreettinen hyvän olon kokemus, rauhoittuminen, rentoutuminen ja itsensä linjaan saaminen.

    Loppuun vielä sanat, jotka retriitin jälkeen kirjoitin someen: “14 naista, 4 päivää ällistyttävää hyväksyntää, todistamista, tutkimusta, heittäytymistä. Hämmentämistä, hulluttelua. Tuhansia tunteita, tuntuja ja tunnelmia. Valtavaa yhteenkuuluvuudentunnetta, turvallisuudentunnetta, välillä eksymisen tunnetta, haavojen kohtaamista, hätää, läsnäoloa. Rajojen kokeilua, alkukantaista seksuaalista voimaa. Lopulta irtipäästämistä, armoa – maadoittavaa, voimaannuttavaa rakkautta. Monia uusia rakkaita siskoja. Täydellinen Suomen suvi syleilemässä ympärillä. Mitä muuta onni voisi olla, kuin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan?”

    Kuvat: Clownbeat, Ronjamedia ja klvniretriittiläiset

  • Seikkailunpoikasia: Irti Maasta

    Yhteistyössä: Irti Maasta Oy

    Pari viikkoa sitten vietimme ystäväperheen tytön synttäreitä tekemällä kiipeilyreissun Irti Maasta -keskukseen Tampereen Tullintorille. Olimme Leevin kanssa toista kertaa siellä. Edelliskerrasta oli jo sen verran aikaa, että paikka oli pikkuisen muuttunut ja Leevi mahtui jo aikuisten valjaisiin. Puistoon on myös rakennettu erillismaksullinen tunneliseikkailu, joka on avattu uudestaan koronatauon jälkeen heinäkuun alussa.

           

    Optimaalinen sijainti ja esimerkillisen hyvä palvelu

    Irti Maasta Tampere on lähellä rautatieasemaa. Pitää vain lähteä kulkemaan uudempaa asematunnelia poispäin keskustasta, kävellä s-marketin läpi ja ulos oikealle parkkihalliin, josta pääsee sisään Tullintorin kauppakeskukseen. Puisto on liikekeskuksen toisessa päässä.

    Pidän ideasta, jossa urheiluelämykset tuodaan sinne, missä kaupunkilaiset arkena liikkuvat, eikä Irti Maasta -lippujen hinta (16e/h) ole mikään päätähuimaava. Tullintori on muuttunut vuosien saatossa hiljaiseksi paikaksi, mutta se ei menoa haittaa. Puisto oli täynnä kiipeilijöitä, kun aloitimme klo 13.15.

    Aluksi kävijöille opastetaan tarkkaan, miten valjaat puetaan, miten ne lukitaan köysiin, ja miten huolehditaan siitä, ettei kukaan jää alastulevan alle. Toki yksi henkilökunnan jäsen on kokoajan lähettyvillä opastamassa kiipeilijöitä. Alussa informaatiota tulee paljon ja nopeasti, mutta neuvoja saa kiipeilyn aikana heti kun tarvitsee.

    Välillä köyden kiinnitys vaati hieman keskittymistä, mutta pääosin se oli helppoa. Valjaat napsautetaan tuplalukituksella kiinni köysiin, joissa on automaattivarmistus, eli niiden varaan voi tiputtautua ja leijailla alas kuin höyhen. No… ihan aina olo ei tuntunut kyllä höyheneltä, jos osui alastullessa seinään tai pylvääseen väärällä tavalla. Onneksi törmäysalttiimmat paikat on puistossa pehmustettuja.

    Väärällä jalallakin voi ponnistaa korkealle

    Minun täytyy myöntää, etten ollut aluksi kovin innokkaalla kiipeilytuulella. Niskojani oli särkenyt viime päivinä niin paljon, että olin joutunut hakeutumaan lääkäriin ja syömään kipulääkkeitä. Helle alkoi tulvia jo korvista, lähinnä asuntomme puutteellisen ilmanvaihdon vuoksi, ja kun Tullintorin kattoikkunoista paahtoi aurinko, ajattelin, että luovutan heti alkuun.

    Huono tuuleni hälveni kuitenkin nopeasti, kun keho alkoi erittää endorfiinia kiipeilyn tiimellyksessä. Radoilla voi haastaa itseään kolmella eri vaikeustasolla. Kaikista eniten nautin kisailuista lasten kanssa ajanottoseinällä ja siitä hetkestä, kun uskalsin kivuta ihan loppuun asti, ja tiputtautua… no, laskeuduttuani ensin muutaman askelman, mutta kuitenkin. Lopulta aika tuntuikin loppuvan kesken, eikä niskani vihoitellut enää juurikaan. Tunnin päästä verenkierto oli elpynyt ja mieli iloinen.

    Itsensä ylittämisen riemu

    Olen ennenkin kiipeillyt ja boulderoinut, myös alpeilla pari kertaa, mutta en ole koskaan varsinaisesti harrastanut kiipeilyä. Minulle on tullut iän myötä yhä enemmän korkeanpaikan kammoa. (En myöskään pidä ahtaista/suljetuista/ruuhkaisista paikoista, eli luolaseikkailu ei ole ehkä ihan minun juttuni.) No, siellä minä nyt kuitenkin taas keikuin korkeammalla kuin olin aluksi uskonut.

    Alkuun olin jokseenkin varma, etten uskalla kiivetä kuin sellaiselle korkeudelle, mistä voisi vielä tiputtautua alas ilman köyttäkin. Ja voihan seiniä toki kiivetä alaskin päin. Kohta kuitenkin tajusin haastavani itseäni koko ajan enemmän. Jotain piti vain sulkea pois aistimaailmasta, niin yhä ylemmäs kiipeäminen ja jopa automaattivarmistuksen varaan tiputtautuminen onnistui! Asioiden huomiotta jättäminen on minulle aika haastavaa, kun olen erityisherkkänä tottunut olemaan kokoajan aistit auki ja tietoinen kaikesta ympärilläni…

    Vaikeinta oli uskaltaa hypätä tyhjän päälle, ja itseltäni se onnistui vain kiljaisemalla. Taisin olla ainoa, joka kiljahteli, mutta onneksi lapseni ei vielä ihan hirveästi häpeä äitiään… 😀

    Pienet on vikkeliä

    Vihreä pylväsrata oli kaikista pelottavin minulle, enkä päässyt yhtä pitkälle kuin Leevi. Monet lapset uskalsivat mennä sitä ylös asti. Jopa heistä pienimmät ja isoimmat! Pienille välimatkat ovat pidempiä ja vaikeampia ylittää, kun taas isojen alla pylväät huojuvat voimakkaammin.

    Irti Maasta -puistossa kiipeily sopii kenelle tahansa 15-150 kiloiselle, jolla ei ole suuria terveysongelmia. (Kuten todettu, kiipeily saattaa jopa auttaa niskavaivoihin.) Ikä- tai pituusrajoituksia ei ole. Alle 10-vuotiaalla tulee olla täysi-ikäinen valvoja mukana. Mukaan tarvitaan vain sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja puhdaspohjaiset kengät. Niin ja virallisella opiskelijakortilla saa 30% alennuksen lipusta (paikan päällä korttia näyttämällä)! Tänne tulemme varmasti yhä uudestaan.

     

    Kuvat: Juha Kokko

  • Seikkailunpoikasia: Merenneitouinti

    Yhteistyössä: Kangasalan Uimahalli Oy

    Leevi ja Ronja-Ilona

    Torstaina 25.6.2020 suuntasimme aiemmasta SUP-jooga-blogistani tuttuun Kuohuun eli Kangasalan uimahalliin. Halusimme poikani kanssa testata merenneitopyrstöjä. Kesähelteellä hallissa olikin taas mukavan väljää harjoitella uusia taitoja.

    Arielin pyrstönpyörteissä

    Merenneitouinti sopii kaikille uimataitoisille ikään ja kokoon katsomatta. Pyrstöjä voi kokeilla 10 minuutin ajan ilmaiseksi kesätorstaisin klo 18:15-19:00 tai -lauantaisin klo 11-12, ja vuokrata haluamanaan ajankohtana 1,5 tunniksi hintaan 8e/pyrstö. Kuohussa järjestetään myös merenneito- ja kalapoikauimakouluja lapsille.

    Ystävällinen uinninvalvojaneito esitteli meille pyrstöjen käytön ja auttoi meitä saamaan ne päälle. Pyrstön pukeminen ei ollut kamalan vaikeaa. Meitä neuvottiin, miten jalkoja kannattaa pitää ja millä tekniikalla uida. Uinti oli yllättävän helppoa ja yllättävän uuvuttavaa. Pikku merenpoika olisi tosin jaksanut uida taas kerran pidempään kuin äitinsä.

    Ensin uinninvalvoja asentaa pyrstön eväosan päälle puettavaan uimavaatteeseen.

    Kalapoika Leevi

    Lantio liikkeelle

    Uintitekniikka on samantyyppinen kuin perhosuinnin delfiinipotku, joka lähtee aaltomaisesti lantiosta, ja jossa polvia ei viedä voimakkaasti koukkuun. Muistan harjoitelleeni lapsena uimakoulussa “delfiinisukellusta” eli vedenalaisia liukuja delfiinipotkuin. Uskallan väittää, että sen harjoittelu merenneitopyrstön kanssa on paljon helpompaa. Potkutekniikan tajuaa kuulemma noin kymmenessä minuutissa, ja näin kävi meillekin. Olen iloinen, että poikani oppi taas yhden uintitekniikan hauskanpidon lomassa.

    Merenneitouinnissa opetellaan liikuttamaan lantiota perinteisten uintipotkujen sijaan.

    Saimme harjoitella vesiputousaltaassa, josta siirryimme sitten hyppyaltaaseen kokeilemaan sukelluksia syvemmälle. Matalammassa vesiputousaltaassa sukeltelimme uinninvalvojan tuomien porttien ali renkaita ja teimme merenneitovilkutuksia, jossa pelkkä pyrstö näkyy pinnalla. Aika pian siirryimme kuitenkin syvään altaaseen, jossa kokeilimme 4m syvyyteen sukeltamista ja kuperkeikkoja, sekä otimme pari nopeuskilpailua. Vitsit mitä core-treeniä! Ja äiti ei edes ollut kovinkaan paljoa nopeampi…

    Paljon vesilajeja vertailtavaksi

    Illalla mietin, kumman ottaisin, jos mulle tarjottaisiin vaikkapa synttärilahjaksi SUP-lautaa tai merenneitopyrstöä… Tosi vaikeaa päättää kumpi olisi hauskempi urheiluväline. SUP-laudalla voisi meditatiivisten lajien lisäksi meloa kavereiden (lue: lasten :D) kanssa keskelle järveä ja leikkiä vaikka pukkitappelua, mutta merenneitouinti on kyllä sekin hauskaa kuin mikä! Kuohussa voi muuten lisäksi harrastaa hydrospinningiä ja erilaisia vesijumppia.

    En ole varma kumpi on tehokkaampaa treeniä, SUP-jooga vai merenneitopyrstöily. Molemmat haastoivat kroppaa melko kokonaisvaltaisesti. Nuorelle merenpojalle uni maittoi ainakin todella hyvin illalla. ps. Jos ei jaksa tehdä iltapalaa, niin ihan hallin vieressä on oivallinen (ja Oiva-raportin viimeksi hyvin läpäissyt) sushiravintola Konnichiwa, joka oli pakko testata sekin, kun oli niin ikävä sushia…

    Kuvat: Ronjamedia ja Kangasalan Uimahallin uinninvalvoja.

  • Seikkailunpoikasia: Herkuttelua Finlaysonin yllä.

    Päätimme Leevin kanssa jäädä tänä juhannuksena nauttimaan uuden asuinseutumme tarjonnasta, koska ruuhkaisat maantiet, hikinen auto ja täpötäydet taukopaikat eivät vetäneet puoleensa vain parin päivän juhannustunnelman luodaksemme.

    Tamperelaisten perinteisessä kesäolohuoneessa Viikinsaaressa olisi aattona ollut juhannustunnelmaa saunoineen ja rantoineen, mutta eniten meitä kiinnosti upouusi kahvila Café Katto, joka oli juuri valmistunut Finlaysonin vanhan tehdasrakennuksen katolle. Amazing City järjestää katolla valjaskävelyjä, joista on olemassa jo ainakin yksi bloggaus. mutta koska pituusraja on 140cm, ei poikani pääse ihan vielä osallistumaan. Siispä menimme uuden kahvilan avajaisiin lounaalle, joka oli kyllä aivan mielettömän herkullinen kokemus.

    Perille löytää seuraamalla näitä merkkejä. Helpointa on, jos osuu sisään heti oikeasta päästä rakennusta…

    Iloiset kattoherkuttelijat Ronja-Ilona ja Leevi

    Herkkuja kaikille aisteille

    Pelkäsin katolla olevan tuulista – aivan turhaan. Terassi on suhteellisen suojaisa, vaikka sieltä näkeekin melko helposti pitkälle kaupungin ylle. Ruuhkaa ei vielä ehtinyt syntyä. Ruoka oli suussa sulavaa ja siihen hyödynnetään upean kattopuutarhan omia antimia. Katolle on rakennettu Anni Rapinojan suunnittelema kukkaväriympyrä ja kasvilava-alue, jotka ovat osa Finlayson Art Area 2020 -tapahtumaa. Juhannusviikonlopun iltoina katolla on myös tiskijukka ja live-musiikkia.

    Kattokävelijöitä lähdössä kierrokselle.

    Kattokävelijät keskellä katonreunaa.

    Ruokana oli suussa sulavaa bataatti-chili-sosekeittoa, raikkaita salaatteja ja mehukkaita kakkuja. Kahden hengen jälkkäri-maistelulautanen tarjoiltiin kuin hienossa gourmet-ravintolassa, mutta hinnat eivät kohonneet lähellekään Näsinneulaa. Ei harmittanut yhtään laittaa vaihtoehtona olleen mökkireissun biokaasurahoja juhannuskesteihin Tampereen yllä!

    Kahvilassa olisi ehkä toivonut pääsevänsä vielä ylemmäksi tai reunemmalle nauttimaan maisemista, ja tämän tarpeen herättäminen on varmasti yrittäjille hyödyksi: 29 euron valjaskävelyillä tehdasrakennuskompleksin kattojen reunoilla näkymät ovat upeimmat. Neljän euron hintaan pääsee kuitenkin Panorama Deckille, josta on hieno näköala Näsijärven suuntaan. Kiikareilla voisi salakatsella vaikkapa Mältinrannasta Tammerkosken yläjuoksun vilpoisaan veteen hellettä pakenevia uimareita.

    Näkymät kosken yli Mältinrannan uimapaikalle

    Tampereen torneja.

    Kummitteleeko Finlaysonilla?

    Aivan Panorama Deckin lähellä kohoaa vanhan tehdasrakennuksen, Kuusvooninkisen, 1850 rakennettu ja 1892 korotettu torni. Muistelen kiivenneeni torniin opiskellessani TAMK:ssa media-alaa, ja nykyään se on ilmeisesti Amazing Tampereen hallinnassa. Taannoin tornista kerrottiin jotain kummitusjuttuja (olikohan niin, että sen ikkunoissa näkyi yöllä jotain valoja), ja myös muualla Finlaysonin tehtaan tiloissa on huhuttu kummittelevan… Eräs pitkään talossa työskennellyt asiakas vakuutti tämän pitävän paikkansa.

    Kuusvooninkisen torni

    Unfold Finlayson tarjoaa pakohuonetyyppisiä tehdasseikkailuja Finlaysonin alueella, joissa pääsee mm. maanalaisiin tunneleihin ja linnamaiseen sprinkleritorniin. Uskaltaisitko sinä mennä paikoin alkuperäiskunnossa oleviin hämäränkosteisiin huoltotunneleihin ym. -tiloihin?

    Pölyttäjät omasta takaa

    Katolle on myös rakennettu etenkin lapsia ihastuttava vetonaula, joka tuottaa kahvilaan omaa hunajaa: FAA 2020 (Finlayson Art Area) on järjestänyt kahvilaan mehiläispesän, jossa oli alunperin 20 pörriäistä, ja niitä tulee siellä olemaan kohta jopa 50 000.

    Mehiläisiä voi tutkia kennoissaan nostamalla verhon, joka peittää pesän edessä olevan lasin. Mehiläisillä on kulkuaukko kukkakedolle ja niille on järjestetty myös oma uima-juoma-allas. Herhiläisiä ei kuitenkaan näkynyt kahvilan puolella, sillä niillä oli tarpeeksi puuhaa omalla reviirillään. Niitä voi seurata livenä yle areenan Pörriäislivessä.

    Miten mahtava idea: kahvilan oma mehiläishotelli!

    Pölyttäjien määrä on romahtanut koko maailmassa. Sinäkin voit auttaa.

    “Todella hieno kokemus”, lausui poikani astuessamme alas johdattavaan hissiin. Tänne pitää tulla pian uudestaan!

    Finlaysonin alueen 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Satakunnankadun ylle on ripustettu tuttu pikkutakki-installaatio. Tältä ovelta on lyhin matka katolle.

    Kuvat: Ronjamedia

  • Seikkailunpoikasia: Ruokaa ojan pohjalta

    Suomen paras ruoka on villiä ja ilmaista! Villiyrttitietämys lisääntyy nuorten aikuisten parissa kokoajan. Sain onneksi tänä keväänä tuttavapiirin uudesta jäsenestä yrtti-innostuneen ystävän, joka osasi palauttaa mieleeni muutaman helpon kasvin. Yhdessä pusikossa pyllistellen oppii ylivoimaisesti parhaiten.

    Paras aika monien villiyrttien keräämiseen alkaa valitettavasti olla jo lopuillaan kuuman alkukesän seurauksena, mutta toisia voi poimia koko kesän. Omalla pihalla osan lajeista voi niittää saadakseen toisen sadon. Yleensä yrtit kannattaa poimia mahdollisimman nuorina versoina, tai ainoastaan kasvien uudet lehdet.

    Kukkia lautaselle

    Rikkaruohoista tulee mieleen jostain lapsuudesta tuttu kitkerä voikukan varsimaidon maku, mutta vasta oman lapseni näytettyä minulle mallia olen ymmärtänyt kasvin kukintojen maistuvankin tosi hyviltä. Ennakkoluuloton maistelijapoikani syö luonnon antimia aina ulkona ollessaan.

    En ole itse mikään varsinainen villiyrttien tuntija, enkä kovinkaan ahkera poimija, vaikka toivoisinkin olevani. Viimeksi olen tainnut kerätä kuusenkerkkiä, joista saa mainiota yskänsiirappia. Olen ollut vuosia sitten yhdellä yrttikurssilla ja unohtanut samantien kaiken. Niinpä pyysin ystävän avuksi ja löysimme helposti himoitsemaani maitohorsmaa, sekä lisäksi vuohenputkea, siankärsämöä ja tietenkin voikukkaa.

    Ilmaista “parsaa”, salaattia ja rohdoksia

    Maitohorsman lehdissä on merkittäviä määriä ravintokuitua, fosforia, riboflaviinia, C- ja A-vitamiinia. Nuoret versot voi paistaa parsan tapaan pannulla tai uunissa tai syödä sellaisenaan, ja horsman lehtiä voi lisätä salaattiin. Makukin on hieman parsamainen (ja mielestäni monin verroin oikeaa parsaa parempi).

    Maitohorsmaa paistumassa pannulla. Kuva: Ronjamedia

    Voikukan lehdissä on merkittäviä määriä kalsiumia ja rautaa sekä riboflaviinia, C-, B6-, A- ja E-vitamiinia. Siitä voi tehdä hyvää janojuomaa, kukkia voi ripotella salaattiin tai paistaa voissa. Lehtiä voi käyttää ravintorikkaana salaattina. Jos tykkää etikasta, voi siihen säilöä pieniä nuppuja “kapriksiksi”.

    Voikukan nupuista saa hyviä “kapriksia”. Kuva: Pixabay

    Vuohenputki on hyvä c-vitamiinin ja valkuaisen lähde. Se kuuluu putkikasveihin niin kuin porkkana, palsternakka ja tillikin. Siitä voi tehdä vaikkapa muhennosta tai lisätä salaattiin. Sen voi luonnossa sekoittaa lähinnä koiran- tai karhunputkiin, jotka eivät ole myrkyllisiä. Suolla kasvaa useita myrkyllisiä putkikasveja, joten sieltä vuohenputkea ei kannata etsiä. (Mesiangervossa on jotain samaa kuin vuohenputkessa, ja ne kasvavat usein lähellä toisiaan, mutta sen lehdet ovat pareittain vastakkain toisin kuin vuohenputkessa. Mesiangervoa ei kannata käyttää paljoa kerralla, se on lähinnä rohdoskasvi, yksi aspiriinin alkulähde.)

    Siankärsämö on itselleni tärkein rohdosyrtti: sitä on suuressa osassa Frantsilan yrttitippoja, ja aina kun olen kipeä, etsin käsiini sellaisia. Siankärsämöllä on antiseptisiä, tulehdusta lievittäviä vaikutuksia ja se on erittäin voimakas rohdos. Se myös rauhoittaa keskushermostoa ja suolistoa, ja voi auttaa kuukautiskipuihin ja – ongelmiin. Sen “pörröiset” lehdet on helppo tunnistaa.

    Siankärsämö. Kuva: Pixabay

    Varoituksen sananen

    Laitoin pikkuriikkisen siankärsämön lehtiä tuoreena salaattiin ja parin tunnin päästä sain ihooni oikein kunnon allergiakohtauksen auringossa. Kannattaa siis olla tarkkana, sillä jotkut ovat sille allergisia (varsinkin tuoreelle). Siankärsämö saattaa myös aiheuttaa keskenmenoja. Mitään lääkeyrttejä ei joka tapauksessa kannata käyttää yli kahta viikkoa kerrallaan.

    Villiyrttien keruuta ei silti kannata pelätä, sillä Suomen luonnossa kasvaa monta turvallista villinä kasvavaa ruokakasvia! Jo parin helpon kasvin opettelulla saa ruokapöytään herkullista ja terveellistä vaihtelua. Esimerkiksi Tampereella Tahmelan Huvila järjestää kaikille avoimia, ilmaisia villiyrttikävelyitä, joita on vielä kaksi kertaa tässä kuussa. Nähdäänkö siellä?

  • Seikkailunpoikasia: SUP-jooga

    Ja kesämme vesiurheilun parissa jatkuu… Tällä kertaa kokeilussa olikin itselleni aivan uusi laji. Tiistaina 16.6. pääsin nimittäin kokeilemaan pelkän uimalipun hinnalla SUP-joogaa, lajia jonka olemassaolosta olin täysin tietämätön. Ja kävi niin, että sain jopa yksityistunnin! (En ole vielä kysellyt blogilleni sisältöyhteistöitä, joten nämä etuoikeudet olisivat olleet kenen tahansa ulottuvilla…) Varaa itsellesi paikka seuraaville viikoille tästä!

    Ommmmm…

    Tilaa niveliin

    En ollut koko alkuvuonna tehnyt juuri mitään muuta liikuntaa kuin ulkoillut kevyesti. Ennen poikkeustilaa kävin pari kertaa tanssimassa lattareita ja etäelämän aikana tanssin pari kertaa Nia-tanssia läppärin avulla kotini keittiössä. SUP-joogan alkutunnin ajan selkäranka avautuikin niin että nakse kävi. Montakohan senttiä kasvoin tunnin aikana?

    Kangasalan uimahalli Kuohu järjestää tiistaisin Heidi-ohjaajan vetämän Sup jooga tunnin, joka Heidin mukaan sopii erityisesti ihmisille, jotka ovat ennenkin jooganneet, koska laji vaatii kohtuullista tasapainoa. Yleensä joka tunnilla joku molskahtaa, ja jopa tällä kahden naisen tunnilla näin kävi kerran (- saat hetken arvailla kumpi, ope vai mä).

    Kuohuun on helppo tulla TKL:n busseilla 40-46. Tampereen keskustasta bussimatka kestää puolisen tuntia (kävelyä 200m), autolla reilut 20 minuuttia.

    Tuntia ei ollut mainostettu kovin paljon, eikä helteet tainneet innostaa porukkaa sisälle, mutta muutama vuosi sitten järjestetyt tunnit olivat olleet hyvin suosittuja. Nyt kukaan muu ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle, vaikka tunti tarjottiin ilmaisena kokeilukertana, ja ilmanpaine hallissa oli huomattavasti miellyttävämpi kuin ukkosta enteilevässä painostavassa ulkoilmassa. No, minulle ensikertalaisena yksityisopetus sopi hyvin, ei tullut suorituspaineita. 😀

    Yllättävän helppoa!

    Kelluva joogamatto

    Tunnilla edettiin rauhallisesti, alku oli helppo ja liikkeet vaikeutuivat tasaisesti tunnin edetessä. Alussa tehtiin pitkiä venytyksiä, lopussa liikuttiin enemmän, aina kuitenkin hitaasti omalla tahdilla. Aivan alussa ihmetystä aiheutti se, miten kummassa hallita itsestään liikkuvaa lautaa. Jos osallistujia on pienessä altaassa monta (kuusi on maksimiosallistujamäärä) niin laudat sidotaan kuulemma reunaan kiinni.

    Oman jännityksensä lajiin tuo se, pysyykö laudalla, ja mihin suuntaan tippuu jos tippuu. Siksi on hyvä olla kokemusta joogasta, niin liikkeiden opettelu ei vie niin paljon huomiota. Reunoista on välillä parasta kauhoa kauemmas, etenkin loppupäässä tuntia, ettei satu ikävästi. Lauta saikin nyt ajelehtia ympäri pientä 120 neliön vesiputousallasta, kun osallistujia ei ollut muita. En tiedä miten häiritsevää lautojen törmäily toisiinsa on, ja kuinka haastavaa on keskittyä silloin, kun muiden horjahtelut varastavat huomiota… (Saattaa tosin olla, että tunti on isossa altaassa ja tilaa enemmän.)

    Alussa rentouduttiin selällään aivan kuin tavallisella joogatunnilla. Ensimmäisenä kiinnitin huomioni siihen, miten kovaa ääntä altaasta lähtevä vesi piti, kun sen kerrankin kuuli, kun korviin ei kantautunut muiden eikä omia uimisen ääniä. Tuntui kuin lauta valuisi hiljalleen kohti näkymätöntä vesiputousta. Onneksi meteliin ja laudan omaehtoiseen elämään tottui nopeasti.

    Kokonaisvaltaista kehonhuoltoa

    Pidän lajeista, joissa on pakko käyttää monipuolisesti ja usein samanaikaisesti koko kroppaa ja etenkin syviä lihaksia. Tankotanssi on yksi sellainen laji, ja SUP-jooga ehdottomasti myös. Pikkuhiljaa, mitä korkeammalle laudalla noustaan ja mitä enemmän liikutaan, sitä kovemmalle kroppa ja keskittyminen joutuvat. Itseään voi haastaa jakamalla fokustaan joogaliikkeiden puhtauteen, mutta toisaalta keskittymistä tasapainoon ei kannata missään vaiheessa tuntia unohtaa.

    Pidän myös kaikesta tekemisestä, joka haastaa näkemään asioita uudesta näkökulmasta. Enpä ollut ennen katsellut veden pintaa ylösalaisin alaspäin katsovan koiran asennossa!

    Venyy venyy…

    Ope turvallisesti kuivalla maalla

    Vasta noin puolen tunnin päästä aloituksesta, kylkilankkua tehdessä, horjahdin ensimmäisen kerran. Viiden minuutin päästä kävikin sitten hassusti tuulimylly-liikkeessä, kun ope ohjeisti suoristamaan jalkoja. (Jos vieressäni olisi ollut joku, olisikohan pyllähdys saattanut saada aikaan dominoefektin…)

    45 minuutin joogatunti laudan päällä oli täyttä treeniä sekä mielelle että keholle, ainakin itsenilaiselle laiskiaiselle. Tasapainoni on kuitenkin hyvä kilpaurheilulapsuuden vuoksi ja olen tottunut veneisiin jne. SUP-lautailuakin olen kerran kokeillut. Open mukaan vesiurheilukokemuksella ei kuitenkaan ole väliä, vaan enemmän sillä, että on ennenkin joogannut.

    Tunnin loputtua oli puhti pois. Olo oli innostunut ja onnellinen. Ainoa miinus oli se, että halli suljettiin heti ja saunaan ei voinut jäädä nautiskelemaan. Kehon jännitys jäi päälle, eli loppurentoutukseen kaipasin lisää aikaa. Toisaalta jo autoon kävellessä alkoi väsyttää niin paljon, että pidempi rentoutussessio olisi varmaan vaatinut ulkopuolisen kuskin palveluita.

    Tässä asennossa lauta sai jonkun sätkyn ja muksahdin vauhdilla pylly edellä suoraan kohti pohjaa. 😀

    Jatkoa seuraa

    Iltapalaksi kroppa huusi proteiinia ja suolaa, joten paistoin munia ja villiyrttiretkellä poimimaani maitohorsmaa, sekä levitin paahtoleivän päälle merileväkaviaaria. Ruoka oli kyllä vähän liian raskasta raskaiden huvien päälle, mutta terveellistä pikaruokaa anyways!

    Torstaina (joko huomenna tai ensi viikolla) aion viedä poikani Leevin kokeilemaan Kuohuun merenneitopyrstöilyä. Sekin on mahdollista pelkän uimalipun hinnalla. Myöhemmin kesällä tarkoitus olisi myös lainata Kaivannon Keitaalta ilmainen kaupunkikanootti (huom: Keitaalla varaukset vain paikan päältä, ei puhelimitse) ja ottaa selvää, voisiko sillä päästä kanavan toiselle puolelle Saarikyliin…

    Väsynyt, mutta onnellinen.

    Kuvat: Heidi-ope / Kuohu
  • Seikkailunpoikasia: Ilmaista vesiurheilua

    Kangasala on kyllä vänkä paikka. Monenlaista kivaa voi kokeilla ilmaiseksi tai pikkurahalla. Viime kesästä lähtien täällä on voinut lainata maksutta kaupunkikanootteja. Avaimet voi varata ja lunastaa Kangasalan kaupunki-infosta Lentolan Prismasta sekä Kuhmalahden kirjastolta. Mukaan saa kahdet aikuisten liivit ja melat. Kanootit ovat Liutun rannassa, Kaivannon keitaalla (Lahdentien varrella Vehoniemen automuseon ja Kaivannon kanavan lähellä) ja Kuhmalahdella Siuronsalmen uimarannalla. Esimerkiksi Liutun uimarannalla on kaksi kanoottia, jotka voi lainata samaan aikaan, eli vesille pääsee kuusikin henkeä kerrallaan. Laina-aika on yksi vuorokausi, mutta jos kanootin lainaa lauantaina, saa avaimia pitää kaupunki-infon seuraavaan aukiolopäivään tiistaihin saakka, eli yhteensä kolme vuorokautta. Vesaniemestä saa myös soutuveneen 10 eurolla /vrk. Sup-lautoja saa vuokrattua edellisen lisäksi esimerkiksi Haaviston luomutilalta. Lisätietoja: https://visitkangasala.fi/kohde/melo-ja-suppaile-saarikylissa/ sekä https://www.kangasala.fi/ajankohtaista/soutaen-ja-meloen-vesille/

    Kuva: Ronjamedia

    Kalaa Kaukajärvestä?

    Me olemme lainanneet kanootin lähirannastamme jo kaksi kertaa ja Leevi on ollut jo kolmesti melomassa. Kesäkerhossa tehty mato-onkikin pääsi käyttöön, saalista ei tosin tullut. Ehkä ensi kesänä voisi tärpätä, sillä Tampereella uutisoitiin viime viikolla rahankeräyksestä, jonka avulla Kaukajärveen aiotaan istuttaa noin 2000 järvitaimenta. Yle kertoo sivuillaan: ”Vehmaisten osakaskunnan hoitokunnan tavoitteena on kerätä kolmessa kuukaudessa 10 000 euroa. Noin kolmekymmentä senttiä pitkät kalanpoikaset istutetaan myöhään syksyllä, jos vaan rahat saadaan kasaan. Taimenet ovat eväleikattuja. Tämä siksi, että ne erottaa luonnontaimenista. Luonnontaimenet pitää päästää takaisin, jos sellainen sattuu koukkuun. Järvitaimenten pyynnin alamitta on 50 senttiä, joten heti ei pääse kalastamaan Kaukajärvellä. Viimeksi järvitaimenta on istutettu Kaukajärveen vuonna 1994.”

    Kuva: Pixabay

    Vesiurheilua moneen lähtöön

    Sunnuntaina 14.6. vietimme aivan mahtavan rantapäivän Liutussa. Melominen tuo mukavaa vaihtelua rantaelämään, kun pääsee luonnon rauhaan lähelle tyynen veden pintaa. (Vinkkinä myös vilkkaiden lasten vanhemmille: melominen on meditatiivista ja saa lapsenkin rauhoittumaan, kunhan muistaa suojata hänet auringolta, joka polttaa veden äärellä myös alhaalta päin! Nimim. Kantapään kautta…) Kaukajärvellä näkee usein myös suppailijoita, kilpasoutajia ja sukeltajia. Ja tietenkin söpöjä lintupesueita. En malttaisi odottaa, että päästään tutustumaan Saarikyliin sekä muihin Kangasalan monipuolisiin vesistökohteisiin. Lisäksi aiomme mennä Kangasalan uimahalli Kuohuun kokeilemaan Suppailua, Sup joogaa, sekä merenneitopyrstöilyä (osaa pelkän uimalipun hinnalla)!!! Stay tuned. 😊

    Kuva: Ronjamedia

    Kuva: Ronjamedia

    Kuva: Ronjamedia

  • Seikkailunpoikasia: Kesä Kangasalla

    Muutimme kohta 8-vuotiaan poikani Leevin kanssa kesänkorvilla 2020 Kangasalle, ja heti ilmojen haltijat suosivat meitä anteliaasti. Kangasala on vaikuttanut alusta asti oikealta kesäparatiisilta. Tampereen kyljessä ja tulvillaan luontokohteita se on yhdistelmä vilkasta kaupunkia ja rauhaisaa maalaisseutua. Tuntui, kuin olisimme tulleet pitkälle etelänlomalle lapsiperheiden unelmakohteeseen, johon onkin tarkoitus jäädä ehkä loppuelämäksi. Seudun luonto ilahduttaa joka päivä vaihtelunhaluisia kaupunkien kasvatteja.

    Kuva: Ronjamedia. Paikka: Liuksialan uimaranta, Kangasala.

    Wanted: biokaasuasema

    Muutossa mukanamme tuli Biokaasuenkelit -projektista tuttu kaasuauto Fiat Qubo, joka on ihana kesäauto: kyytiin mahtuu reilusti tavaraa ja pari kaveriakin. Harmillisesti Kangasalla ei ole biokaasuasemaa, vaan joudumme tankkaamaan Tampereen Nekalassa, josta saa lähes aina päiväsaikaan vain vajaita tankillisia. Tampereen Ikealle piti tulla asema jo viime vuonna, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kuukausia tai vuosia voi vielä vierähtää. (Iso Gee vuosikertaa 94 on kuin Länsimetro: kyllä se vielä avataan, jonain kauniina päivänä…)

    Tekemistä joka päivälle

    Kaksi viikkoa on vierähtänyt kuin siivillä, kun ilmat ovat olleet niin hienot ja ystäviä ollut ympärillä: Olemme käyneet uimassa, melomassa, onkimassa ja keräämässä villiyrttejä. Olemme tutustuneet Lastentalo Tähtirantaan, uimarantoihin ja minä kävin Tampereen ihanassa idyllisen pienessä Elokuvateatteri Niagarassa ja Laukontorin poikkeusrauhallisessa vilinässä, joka sopii pikkukaupungin tytölle. Kerron edellä mainituista reissuista erillisissä blogikirjoituksissa. Leevi oli kaksi viikkoa seurakunnan kesäkerhossa, josta hän palasi valtavan monta kokemusta rikkaampana. Nyt poika aloitti neljäpäiväisen urheilupäiväleirin.

    Kuva: Pixabay

    Pieni on parasta

    Nimi Seikkailunpoikasia kuvaa elämänasennetta: sitä, kuinka pieniä seikkailuja voi tehdä missä vain ja milloin vain. Negatiivisuuden sijaan voi pelata niillä korteilla, mitä on jaettu. Unelmia voi tavoitella, vaikka rahatilanne ei näyttäisi juuri nyt suotuisalta. Läheltä voi löytää parempaa, kun antaa elämälle mahdollisuuden yllättää. Aina ei tarvita extremeä. Luonteeni on puoliksi ”kaikkimullehetinyt”, joten se vetäytyvämpi puoleni rauhoittuu slow life- ja slow travel -ideologiasta, jonka avulla pysyn tasapainossa. En nauti yhtään Suomen talvesta, joten joudun elämään täällä kaukokaipuuni kanssa. Kunnioitan kuitenkin Suomen ilmastoa rakastavaa poikaa ja rakennankin elämäämme lapsen ehdoilla. Se on jatkuvaa kompromissia, mutta sitähän sosiaalinen elämä on.

    Kuva: Pixabay

    Tulevaisuuden haaveita

    Aikomukseni on, että tämä blogi olisi pitkäikäinen, kertoen aluksi reissuistamme lähelle, erikoisemmista lajikokeiluista ja muista seikkailuista, laajeten henkilökohtaisen taloudellisen – sekä maailmantilanteen salliessa kauemmas. Lentokoneisiin minua ei kyllä noin vain enää saa, jollei se ole jollain tavalla välttämätöntä, ja haaveissani onkin lähivuosina (1-10 vuoden sisällä) mm. matka maata pitkin Itä-Euroopan kautta välimerelle, Trans-Siperian junaseikkailu, ja/tai Santiago de Compostela -vaellus, sekä myöhemmin pitkä onceinalifetime-kaukomatka Väli-Amerikkaan tai Polynesiaan. Blogin facebook-sivu löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/seikkailunpoikasia/.