• Enemmän eläväksi luonnollisen hyvinvoinnin festareilla

    Hyppäsin heinäkuun alussa tuntemattomaan ja lähdin talkoolaiseksi itselle oudoille festareille, tuntemattomien ihmisten joukkoon. Entinen kämppis oli puhunut tapahtumasta niin kauniisti edellisvuonna, että halusin nähdä sen omin silmin.

    Olen tehnyt aikoinani paljon vapaaehtois- ja palkkatöitä eri festareilla ja tapahtumissa, joten minusta oli itsestään selvää, etten ostaisi lippua vaan menisin mukaan talkoisiin. Suurin syyni lähteä oli saada uusia saman henkisiä ystäviä, ja kokea sisintä tyydyttäviä keskusteluja ja kohtaamisia. Kuvittelin, ettei festareilla olisi juuri ketään ennestään tuttuja, mutta löytyihän heitäkin muutamia joka päivä.

    Olin toistamiseen ostanut myös osakkuuden itselleni ja lapselleni Borderland-”burnerfestareille” Tanskaan, mutta viime tipassa taas peruin menoni ja myin lippuni, sen verran raskaalta reissu alkoi erityisherkän mieleni syövereissä tuntua. Kahdet pitkät talkoot kesässä matkoineen tuntuivat liialta, ja tein varmaan taas ihan oikean ratkaisun. Haluan kyllä jonain kesänä ehdottomasti kokea Borderlandinkin, kunhan on oikea aika ja olen tarpeeksi valmis. Ehkä kolmas kerta toden sanoo..

    Natural High Healing Festival (erään tiiminvetäjän suomentamana ”luonnollisen korkean värähtelyn paranemisen festari”) on vuonna 2013 synnytetty täysin päihteetön hyvinvointifestivaalitapahtuma Uudenkaupungin Narvilinnassa, Nopperlan upealla tilalla luonnon keskellä. Paikka on aivan huikea tuollaisten juhlien järjestämiseen, mutta toki puoliammatillisen järjestäjätiimin näkökulmasta myös varmasti melko haasteellinen. Tilan eläimet tuntuivat olevan tottuneita monenlaisiin vierailijoihin, ja vanhat, arvokkaat rakennukset kuin luotuja muunnettavaksi erilaisiksi romanttisiksi joogasaleiksi, pyhätöiksi ja unelmien kahviloiksi.

    Minulle oli tärkeä ja hyvää oloa tuottava kokemus olla mukana big teamissa – sisäpiirissä, joka yhdessä loi festarit, pääosin talkoovoimin. Olen taas jonkin aikaa kaivannut elämääni samanhenkistä yhteisöä ja nyt sain hetken olla osa sellaista. Itse aloitin hommani lähettitiimissä tiistaina, jolloin hain Helsingistä festarilogolla painettuja tuotteita myyntiin puotiin ja toisesta painotalosta ohjelmalehtisiä. Illalla kokoonnuin syömään yhdessä muiden kanssa ja keskiviikkona rakensimme ja koristelimme paikkoja. Sainkin alkaa saman tien myös lähetin hommiin. Hain artisteja bussi- ja lentoasemalta, ja ravasin kaupoissa ostoksilla.

    Pois mukavuusalueelta ja eroon ennakkoluuloista

    Minulla oli erilaisia tiedostamattomia ennakkoluuloja tämänkaltaisia ”hippifestareita” ja niille osallistuvia ihmisiä (eli itseänikin) kohtaan, jotka pulpahtelivat pintaan ja joihin tietoisesti kiinnitin huomiota. Päätin heittää niistä mahdollisimman monta romukoppaan ja keskittyä ennemminkin siihen, mitä erilaiset tilanteet, ihmiset ja tapahtumat minussa herättävät – millaisia energioita ihmisistä välittyy ja mitä tunteita ja reaktioita ne minussa saavat aikaan. Ja hyväksyä kaikki tunteet. Vain siten tiedän, mikä on minua varten ja mikä ei. Sain hämmästyä, kuinka nopeasti intuitioni alkoi toimia, kun se sai tilaa turhilta ennakkoluuloilta!

    Ennakkoluuloja ruokkii oma stressi ja väsymys, joiden kanssa festareille tulin. Työt, rahastressi, liika sosiaalisuus, synttärimässäily ja yh-arki huohottivat niskassa ja vatsassa, kun lähdin matkaan. Tunteet olivat pinnassa, ja alun (täysin itse kehitetty) ulkopuolisuuden tunne ruokki ennakkoluuloja kehittelevää egoa ja yritti rakentaa muuria ihmisten ja minun väliin. Onneksi sen hiljentämisessä ei mennyt kovin kauaa.

    Olen myös joskus kritisoinut aika lujaa ns. ”täysii-ajattelua” ja kaiken äärimmäistä biohakkerointia. Vaikka noiden aatteiden tai brändien (jotka olen varmaan käsittänyt ihan eri tavalla kuin niiden kehittäjät itse) edustajiakin oli paikalla, nämä festarit olivat minulle juuri sellainen kokemus, jossa rakastamani paradoksit näyttivät totuudellisuutensa: vähemmän on enemmän, hidastamalla saa aikaan täydellisempää, ristiriitojen keskeltä löytyy oma sisäinen harmonia. ”Pysähdy. Hyväksy. Päästä irti. Hengitä iloa.” Se riittää, ei ole mitään tarvetta saada itsestä joka hetki kaikkea irti. Ja kun ei yritä vaan vain ON, alkaakin ihan itsestään elää täydemmin. Toki kokemukseeni vaikutti oman tiimini teamleaderin kylmän rauhallinen suhtautuminen kiireisiin ja rento ja kannustava työporukkani. Kiitos heille <3

    Ainoa, mikä festareissa jäi vähän mietityttämään oli ohjelman ruotsinlaiva-buffetmaisuus. Yritetäänkö ahnehtia liikaa tarjoamalla kaikille kaikkea??? (Kuulin eri tahoilta, että ohjelma on aiemmin ollut hieman fokusoituneempi.) Mutta nyt ennakkoluuloihini:

    Ennakkoluulo nr. yksi: ”Festareille tulee varmaan pääosin rikasta, pinnallista hipsterijengiä.”

    • Porukka oli ensinäkemältä yllättävän tavallisen ja osa kuitenkin myös todella luonnonläheisen näköistä. Ihmisiä oli joka lähtöön ja aika pian ulkoisiin juttuihin ei enää samalla tavoin kiinnostanut kiinnittää huomiota. Tai siis kiinnitti kyllä, mutta eri tavoin: hyvin nopeasti kaikki ihmiset alkoivat näyttää kauniilta. Se tuntui melkein taianomaiselta, olihan ihmisiä kuitenkin tuhansia!

    Ennakkoluulo nr. kaksi: ”Festareilla saan lomaa arjesta ja osallistua mielenkiintoisiin syvällisiin työpajoihin, kuten Häpeä-työpaja.”

    • Meitä talkoolaisia kehotettiin välttämästä sellaisiin työpajoihin osallistumista, jotka voivat laittaa isoja juttuja liikkeelle itsessä. Työpanoksensa on kuitenkin pystyttävä hoitamaan, ja suuri osa on aika herkkiä tai ainakin herkillä niin intensiivisen viikon aikana. En myöskään todellakaan saanut nukuttua niin hyvin kuin luulin. Toinen toiveajatukseni liittyi ”lomaan”, jota kuvittelin saavani… no, enhän mä osaa olla pyrkimättä täydellisyyteen, ja kun hommat perustuu vapaaehtoisuuteen, niin kyllähän niitä silloin riittää. Sain toki lomaa yh-äitiydestä, työstäni ja monesta muusta asiasta, mutta juhlien jälkeen tuntui, että olisi tarvinnut vielä viikon lisää lomaa. 😀

    Ennakkoluulo nr. kolme syntyi vasta kun tulin: ”Apua, mihin hittoon mä oon tullu? Mitä tää jengi oikein on, miks ne näyttää tolta, ja en kai mä oikeesti voi tulla näitten kanssa viikkoa toimeen?” Tämä ahdistava asenne ei onneksi kauaa minussa viipynyt, sillä pian huomasin, miten ihania ihmiset ovat, miten mahtava ilmapiiri tiimin kesken oli ja miten voimauttavia hetkiä saimme kokea yhdessä. Ulkoiset asiat menettivät merkityksensä.

    Loput ennakkoluuloni liittyivät varmasti itseeni, omiin rajoihini, niin hyvässä kuin pahassa. Pelkäsin ahdistuvani, pelkäsin, etten koe yhteyttä, pelkäsin sitä ja tätä ja tuota. Ihmeekseni huomasinkin antavani toistuvasti tuntemattomalle mahdollisuuden, seurailevani uteliaana pääteltan nurkassa, uskaltaisinko osallistua, tanssivani muiden mukana, koskettelevani ventovieraita hoitavalla tavalla ja antavani koskettaa itseäni, kuunnellen joka hetki omia ja toisen rajoja, kunnioittaen niitä, nöyränä ja kiitollisena. Naureskelin puolivälissä viikonloppua, että ”sunnuntaina varmaan näette mun juoksevan alasti tuolla pellossa, kun olen päässyt ihan irti”. Niin ei nyt tällä kertaa kyllä käynyt, ehkä ensi vuonna sitten! 😀

    Joku sanoi, ettei näillä festareilla ollut töissä ollenkaan nirppanokkia tai muita sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on nihkeää tehdä töitä. Uskon, että kun luodaan tila, jossa on mahdollisuus antaa itsestään parastaan, vapaaehtoisesti ja rakkaudella, on mahdotonta päästää omaa nirppanokkapuoltaan esille. Tai jos hetkittäin päästääkin, yllättääkin vastaukseksi saatu myötätunto ja rakkaus niin, että nirppis itsessä rauhoittuu. Oma kokemukseni oli, että olin pitkästä aikaa töissä tiimissä, jossa kaikki olivat aikuisia isolla aalla, käyttäytyivät kohteliaasti, hoitivat hommansa ja kantoivat vastuunsa, tai ilmoittivat suoraan, etteivät kykenisi, sekä tarvittaessa auttoivat muitakin kantamaan. En tietenkään voi yleistää, mutta omassa pienessä tiimissäni tämä toteutui.

    Ikivanhaa viisautta läsnäolosta

    Viikon ajan saimme olla enemmän oma itsemme, jos vaan annoimme itsellemme siihen mahdollisuuden. Kaikkia talkoolaisia ja varmaan suurinta osaa vieraistakin oli niin helppo lähestyä, ja sielu tanssi saadessaan nähdä niin paljon aitoutta. Alussa mieli yritti kiinnittää huomioni kaikkeen epäaitoon, mitä nyt totta kai ihmisten keskuudesta aina löytyy, mutta pikku hiljaa aloin avautua ja nauttia.

    En tiedä millainen kokemukseni olisi ollut, jos olisin ollut kokoajan sisällä festarikuplassa, enkä olisi ajellut ulkomaailman ja tapahtuman väliä, sompaillen monta tuntia Turussa ja Raisiossa aivan erilaisessa maailmassa. Luulen kuitenkin, että loistin jotain jännää NHH-valoa, sillä joka ikinen asiakaspalvelija, jonka kohtasin, oli minulle äärimmäisen kohtelias ja ystävällinen. Jopa pankkivirkailija, joka pienessä OP:ssa joutui seisottamaan ihmisiä jonossa, tulostelemaan ja kopioimaan lukuisia papereita ja laskemaan minulle pitkin hampain pikkurahoja, jotka olisi pitänyt tilata ennakkoon, vastasi hymyyni ja pehmeni silmissä.

    Jo ensimmäisenä ja toisena päivänä huomasin, kuinka helppoa festareilla oli olla. Noin 200 talkoolaisen porukka alkoi tuntua suurelta perheeltä, jossa kukaan ei ainakaan minun kuulleni (jos ei itseäni lasketa, soosoo minä) VERTAILLUT tai HYPETTÄNYT jotakuta henkilöä yli muiden. Tajusin, miten tärkeää on, että ihmiset kokevat olevansa tasavertaisia, eikä parempiin suorituksiin yllytetä minkäänlaisilla kilpailuasetelmilla. Jokainen on tärkeä. Kuppikuntia ei ollut ainakaan ensikertalaisen silmiin näkyvissä, vain ennalta sovitut tiimit, kuten lähettitiimini. Oli todella hyväksytty olo, ihmiset hymyilivät ja kohtasivat. Se on aika outo kokemus Suomen maassa. Samalla, jos ei halunnut kohdata, oli aivan hyväksyttyä vetäytyä ja olla yksin. Ei ollut mitään selitettävää.

    Yksi jännimmistä ja epätodellisimmista oli hetki, kun torstaina aamulla olin poistunut parin sadan ihmisen uneliaasta talkookuplasta ja iltapäivällä kurvatessani takaisin, olinkin keskellä tuhansien ihmisten festaria. En tiedä, tuntuuko alueen transformaatio vanhoista konkareista enää yhtään niin hurjalta.

    Päihteettömyys oli asia, jota epäilin aluksi suuresti. Yllätyksekseni en tavannut ainuttakaan ihmistä, jonka voisin vannoa käyttäneen päihteitä. Vain yksi ihminen käyttäytyi välillä hieman erikoisesti, mikä kuitenkaan tuskin johtui päihteistä. Ihmiset nauttivat elämästä kuin lapset, leikkivät, iloitsivat, nauroivat, itkivät, kokeilivat uusia asioita, koskettivat, kohtasivat ja rakastivat. Selvin päin. Jos teki mieli uimaan, ei kukaan ihmetellyt tai tuijotellut toisen alastomuutta, vaikkei nämä mitkään naturistibileet olleetkaan. Otin mukaani ripsivärin ja ripsikamman, mutta en käyttänyt niitä kertaakaan. Ei kiinnostanut pätkääkään! Olin kaikilla aisteilla ELOSSA!

    Taianomaisia hetkiä

    Mainitsin edellä intuitioni aukeamisen, joka oli yksi suurimmista minua hämmästyttäneistä asioista. Energiakanavani aukesivat. Aloin taas tuntea ja ottaa tosissani sisäistä tietoani ihmisten energioista selvemmin, ja tietää, ketä lähestyä ja kenestä pysyä kaukana. Aloin luottaa sisäiseen tietooni ja yhä paremmin erottaa sen tunteideni värittämistä peloista ja odotuksista.

    Ihmisten energia saattoi olla aivan erilaista, kuin olin ennalta ajatellut, esimerkiksi hurjalta näyttävää sidontaa harjoittava pariskunta Andy Bury ja Saara Rei olivatkin todella ihania tyyppejä, kun tutustuin heihin paluumatkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Juttelimme ihanan lämpöisissä tunnelmissa mm. maahanmuutosta, politiikasta, ennakkoluuloista, traumoista, energioista, erilaisista seksitapahtumista, Masaru Emotosta, Borderlandista ja kaikesta maan ja taivaan väliltä.

    Fian musiikki sai mussa aikaan hirvittävän ristiriitaisia tunteita: aitouden ja epäaitouden, surun ja leikkisän elämänjanon, ahdistuksen ja menetyksen, lohdun ja lohduttomuuden, itsensä korostamisen ja rakkaudenkaipuun kyyneliä kasautui kurkkuuni. Luulin, että minulla on ikäkriisi, kunnes tajusin, että erityisherkkänä elin taas vähintään yhtä paljon jonkun muun tunteita kuin omiani. Niinpä minun oli pakko lähteä kesken pois, vaikka tytön lauluääni olikin aivan upea.

    Toki olin lähettinä erikoisasemassa, koska sain tutustua lähemmin muutamiin artisteihin ja nähdä heidän toisen puolensa, sen väsyneen, festareita kiertävän yksityisyrittäjän, joka reagoi kuten kuka tahansa tavallinen ihminen. Tai sen sydämensä pohjasta, lapsen lailla nauravan lämpimän hahmon, joka nauttii elämästä ja jännittää tulevia hetkiä, niin kuin jokainen meistä. Eräs artisti tarttui lujasti käteeni ja sanoi ”it will blow your mind!” viitaten tulevaan workshoppiinsa. No, vaikka en halunnutkaan mennä hänen räjäytettäväkseen, koin silti, että näillä festareilla mieleeni, sydämeeni ja kehooni vapautui tilaa, aivan kuin joku olisi räjäyttänyt sieltä jotain ulos kuin hidastetussa filmissä.

    Toinen yllätys minulle oli se, että törmäsin selvästi tiettyyn teemaan ja tiettyihin ihmisiin, missä vain aistini aukaisin. Sain vahvan tunteen siitä, että on tiettyjä asioita, joita elämääni kuuluu, tai joita minun on ainakin tutkittava lisää. Ja ne liittyvät energioihin, näkymättömään maailmaan.

    En ottanut festareilla juuri yhtään valokuvaa, koska jotenkin halusin vain olla niin läsnä kuin mahdollista, ja olin välillä niin uupunut töistä ja pääni ylikierroksilla, että en olisi millään jaksanut ajatella valokuvaamista. Ihania kuvia löytyykin festareiden netti- ja facebook-sivuilta. Mieleeni sen sijaan painui muutama kaunis kuva ja tilanne:

    • Aitauksestaan karannut biisoni kävelemässä rantasaunalle johtavalla tiellä vastaamme.
    • Sadunomainen iltarusko ja sateenkaari, jonka toinen pää osoitti festareille ja toinen yöpaikkani isäntäperheen kattoon. (Kamera ei tallentanut kuin varjon siitä, miltä se todella näytti)
    • Kun heräsin syntymäpäiväni aamuyöstä minuutilleen siihen aikaan, kun olen syntynyt.
    • Neru Teamin Morning activity, jossa mm. käytettiin paljon aikaa katsomalla ja kohtaamalla toisiamme ja maailmaa omien jalkojen välistä pää ylösalaisin.
    • Tuntemattoman nuoren naisen kuvankauniit, kivun ja ilon kyyneliä valuvat silmät tantra-workshopissa, jossa hoidimme toistemme sydänchakroja.
    • Uuden ihastuksen hymy, hypnoottinen katse ja huumaavan lempeä kosketus.
    • Tuntematon nainen kuin taikaiskusta muuten tyhjenneen rantasaunan lauteilla, joka lausui ”Joku ajattelee sua juuri nyt lämmöllä.”
    • Pulahdukset raikkaisiin vesiin
    • Ihanat ea-enkelit ja voimauttajat, jotka auttoivat mua moneen otteeseen pitämään pääni kasassa juostuani pää kolmantena jalkana asioilla.

    Takaisin arkeen

    Oli aikamoinen shokki palata takaisin arkeen, tuntui kuin olisi tullut pitkältä etelänmatkalta: kadulla ihmiset ei enää moikanneet, eivät kysyneet mitä kuuluu, katsoneet syvälle silmiin, saati laskeneet kättä olalleni. Sain taas työntää tunteeni sivuun, miettiä ketä tapaisin ja milloin, miten sen organisoisin, mitä ruokaa tekisin lapselleni, sulkeutua yksiööni ja yrittää selvittää pääni yksin. Vaikeinta oli olla läsnä superenergiselle lapselle, joka ei automaattisesti kunnioita rajojani, vaan testaa niitä loputtomiin. Melkein romahdin, kun en osannutkaan arjessa rauhoittaa itseäni… Onneksi on näkymätön verkosto, joka auttaa.

    Ahdistuin myös kovasti, kun erehdyin juttelemaan kokemuksistani pintapuolisesti liian ehdottoman toisen ääripään (“perinteiseen” kristinuskoon voimakkaasti heränneen) ihmisen kanssa, jolle tämä kaikki on taikauskoista new age -hörhöilyä, ja menin vielä huonosti nukutun yön jälkeen lukemaan netistä tietämättömien ihmisten kirjoittamia pelonsävyttämiä keskusteluja erinäisistä minua kiinnostaneista aiheista.

    Nyt jo on siis kova ikävä takaisin festareille, vaikken sieltä lähtiessä ollut ollenkaan varma haluanko tulla uudestaan. Tekisi ensi vuonna mieli mennä paikalle asiakkaan roolissa, mutta toisaalta silloin jäisin paitsi niin monesta ihanasta jutusta ja ennen kaikkea yhteisöllisen hyväntekemisen kokemuksesta.

    Mitä haluaisin kantaa mukanani siitä, mitä festareilta sain:

    • Uteliaan katseen, leuka rentona, suu hieman raollaan, silmät auki maailmalle.
    • Lapsenmielisen innokkuuden leikkiä ja kokea uutta ja ihmeellistä, katsoa maailmaa hassuista perspektiiveistä
    • Rakkaudellisen tavan kohdata ihminen aidosti, ilman odotuksia. Nähdä taas kauneus jokaisessa. Olla täysin läsnä ja auki. (Se on kyllä huomattavasti helpompaa, kun kukaan ei vaadi mitään, kuten oma lapsi… ja voi milloin tahansa vetäytyä omaan kuoreensa tai luontoon maadoittumaan)
    • Tunteen siitä, että on yhtä – veden, luonnon, ihmisten, rakkauden energian, ELÄMÄN kanssa.
    • Kyvyn nähdä ja kokea synkroniaa, ”ihmeitä”, yhteensattumia. Luottamuksen siihen, että kaikki tapahtuu juuri silloin kun on tarkoitus. Sekä kyvyn manifestoida eteeni se, minkä haluan (kadonnut tuttava, kadonneet tavarat, kadonnut luottamus elämään).
    • Taidon syvähengittää tilaa sydämeeni ja mihin tahansa muualle.
    • Kyvyn jakaa hyviä viboja kanssaihmisilleni.

    Me kaikki osaamme tuon kaiken jo, katsokaa vaikka pientä alle vuoden ikäistä vauvaa! Ihanaa taianomaista kesää teille jokaiselle! Ja KIITOS jokaiselle, joka oli osa ikimuistoisinta festaria, jolla olen koskaan ollut! <3 <3 <3